Arsenalin kohdalla yleensä loukkaantumissuma sattuu marras-joulukuun aikoihin. Se on ihan yhtä yllättävää uutisointia kuin "järvessä on vettä".
Se on tapahtunut viimeiset 10 kautta ja tulee tapahtumaan niin pitkään kuin Arsene Wenger on puikoissa. Asian lakaiseminen maton alle tyyliin: "Meillä on epäonnea loukkaantumisten kanssa" on surkuhupaisa yritys päästä helpommalla kantamatta asiasta vastuuta.
Fysioguru Shad Forsythen tuleminen Arsenalin leipiin pari vuotta sitten ei ole isossa kuvassa muuttanut mitään. Hän on vaikuttanut asioihin muun muassa niin, että vaihtopelaajat ottavat pitemmät lämmöt ennen kentälle tuloa loukkaantumisten ehkäisemiksi, mutta silti edelleen herää kysymys, kuinka paljon näin tasokkaalle ammattilaiselle jääräpäinen Wenger antaa valtaa päättää?
Wenger sanoi alkuviikosta Alexis Sanchezin takareidessä olevan jotain häikkää, mutta chileläinen kun haluaa pelata koko ajan (ja on pelannut kaikki pelit alusta loppuun ja maajoukkuematkat Etelä-Amerikkaan ja takaisin), niin Wenger pisti taas miehen kentälle, ja lopputulema oli takareisivamma. Täysin Wengerin piikkiin menee Sanchezin loukkaantuminen. Jokainen pelaaja haluaa pelata, on valmentajan kontolla silti tehdä lopullinen valinta.
Lihasvammat kielivät edelleen Arsenalin kohdalla siitä, että jotain tehdään harjoituksissa väärin. Joko harjoittelussa tai palautumisessa. Nykypäivänä on niin paljon joko alan guruja tai muun muassa teknologiaa apuna, että tällaiset vaivat pitäisi osata minimoida. Jos se sattuisi yhdellä tai kahdella kaudella, se olisi ymmärrettävää. Arsenalissa se sattuu joka ikinen kausi. Wengerin naiivi usko pelaajien kunnossa pysymiseen kausi toisensa jälkeen kostautuu enemmin tai myöhemmin mestaruustaistelussa. Coquelinin esimerkki on kirsikkana kakun päällä tältä kaudelta; joka ikinen näki Arsenalin keskikentän huutavan laadukasta korvaajaa ranskalaiselle, mutta Wengerpä ei ostanut ketään, koska luotti Coquelinin pysyvän ehjänä tai flaminiartetojen tason riittävän.
Flamini sijoitti vastikään GF Chemicals -yritykseen, joka kuulemma tulee mullistamaan energia-alan maailmaa niin, ettei fossiilisia polttoaineita tarvita enää niin paljon.
Flamini pelastaa todennäköisemmin sivilisaation kuin Arsenalin.
Esimerkillistä käytöstä myös penkillä
Willian on kenties ainoa henkilö, joka ei ole alisuorittanut tällä kaudella Chelseassa, valmennusosasto mukaan lukien. Chelsean ongelmista on luonnollisesti riittänyt puhetta, ja se on ollut tämän kauden "juttu" Englannissa. Riidoista pelaajien ja Mourinhon kesken on myös arvuuteltu ja spekuloitu pitkin kautta. Aluksi olivat ongelmat John Terryn kanssa, sitten Hazardin ja Fabregasin. Viimeisimpänä lisäyksenä Diego Costa.
Erona muihin on tosin ollut se, että siinä missä jokainen pelaaja on kiistänyt, ettei minkäänlaisia ongelmia ole Mourinhon kanssa ja pukukoppi on edelleen hänen, iskee Costa bensaa liekkeihin toiminnallaan. Eli toimii täsmälleen samalla lailla kuin kentälläkin.
Ongelmat alkoivat Maccabi-pelin tauolla, kun Mou ja Costa olivat ottaneet verbaalisesti yhteen. Lusitaaniluotsi ei ollut ollut tyytyväinen Costan liikkumiseen. Hän oli pettynyt siihen, ettei Costa osaa lukea peliä riittävän nopeasti. Julkisesti luonnollisesti kaikki kiistettiin ja ottelun jälkeen kaikki sovittiin.
Tottenham-ottelun kokoonpanojen tullessa julki skeptisimmät päättelivät, että jotain kränää siellä voi olla. Mourinho lähti peliin ilman varsinaista hyökkääjää, Hazard piikissä ja Costa ainoana hyökkääjänä koko kokoonpanossa penkillä. Ottelun loppuhetkillä nähtiin Costan heittävän liivillään kohti Mourinhoa mielenosoituksellisesti.
Hieman yllättäenkin Costa on säilynyt kritiikittä pitkälti koko kauden. Esimerkiksi Harry Kanen tuskasteltua maaleitta alkukauden joka puolella naureskeltiin ´yhden kauden ihmeelle´. Costa on pelannut tällä kaudella 17 peliä Chelseassa ja tehnyt 4 maalia. Vasta nyt Costan otteet ovat saaneet erilaisen tarkkailunäkökulman, kun lähes jokainen Chelsean pelaaja (Ivanovic, Hazard, Terry, Fabregas ja niin edelleen) on julkisesti lanattu jo aikoja sitten. Totuus on se, että myös Costa on ollut kaukana omasta tasostaan. Hän oli penkillä ekaa kertaa tällä kaudella. Jokainen edellä mainituista tähdistä on penkitetty tällä kaudella, eikä kukaan heistä ole avautunut millään tavalla siitä. Ei ainakaan julkisesti. Costa toimi jälleen kerran toisin.
Mainittakoon, että myöskään liivinheitto kohti Mourinhoa ei osunut maalinsa, mutta tämän kauden formissa se nyt ei mikään uutinen edes ole.
Nöyrtyminen on kaunista
Ammattijalkapalloilijoiden egot ovat usein sitä luokkaa, että edes pienelle nöyryydelle ei ole sijaa. Jos kaikki ei kulje ja ajautuu managerin epäsuosioon, on monesti helpompi tehdä jotain typerää kuin tapella harjoituksissa pelipaikastaan.
Niin tapahtui myös Norwich-hyökkääjä Lewis Grabbanille. Hän ajautui penkille elokuussa eikä saanut luottoa enää manageri Alex O´Neililtä. Muutama seura oli Grabbanin perässä, mutta Norwich ei kuitenkaan halunnut luopua hyökkääjästä Grabbanin lähtöhaluista huolimatta. Liigacupin ottelussa Rotherhamia vastaan Grabban oli lähtenyt omille teilleen hotellista, jossa joukkue majoittui. Se oli viimeinen pisara O´Neilille, joka hyllytti Grabbanin.
Kuukautta myöhemmin Grabban pyysi seuralta käytöstään anteeksi. Alkoi tehdä kunnolla töitä harjoituskentällä saadakseen luottamuksen manageriinsa takaisin.
Kaksi kuukautta anteeksipyyntönsä jälkeen Grabban pääsi avaukseen ensimmäistä kertaa sitten ongelmien eskaloitumisen. Kiitti ja nöyryytti Gabriel Paulistaa iskemällä tasoituksen ja samalla uransa ensimmäisen Valioliigamaalin, vieläpä Arsenalin verkkoon. Ei tuulettanut juuri lainkaan, hyvin vähäeleisesti levitti käsiään. En tiedä, johtuiko se siitä, että hän edelleen vähän kuin pyysi anteeksi Carrow Roadin yleisöltä aikaisempaa käytöstään vai oliko hän vain niin tunteidensa vallassa. En ihmettele, jos tunteet olivat jotain muutakin kuin pelkkää adrenaliinia, sellaisia viime kuukausia Grabban on kuitenkin urallaan elänyt. Nyt on varmasti edelleen kuin taivaassa olisi, ja siitä hän saa kiittää nöyrtymistään.
teevee