Valitustuomioistuin jäädytti Trumpin rikosjutun käsittelyn Georgiassa

Georgiassa Trumpin lisäksi on syytettynä lähes muuta 20 ihmistä. 

Yhdysvaltain Georgiassa valitustuomioistuin on jäädyttänyt käsittelyn rikosjutussa, jossa maan entistä presidenttiä Donald Trumpia sekä useita muita ihmisiä syytetään pyrkimyksestä kumota vuoden 2020 presidentinvaalien tulos.

Syytetyt ovat väittäneet tapausta käsitelleen piirisyyttäjän toimineen epäasiallisesti, sillä hänellä oli ollut romanttinen suhde palkkaamansa erikoissyyttäjän kanssa.

Jutun tuomari hylkäsi puolustuksen tekemän valituksen maaliskuussa. Puolustus kuitenkin valitti vielä tuomarin päätöksestä ja valitustuomioistuin kertoi nyt ottavansa asian käsittelyynsä lokakuun alussa.

Valitustuomioistuin määräsi samalla, että rikosjutun käsittely keskeytyy valitusprosessin ajaksi. Keskiviikkoinen päätös tarkoittanee lähes varmasti sitä, ettei rikosjutun oikeudenkäynti ehdi alkaa ennen marraskuussa pidettäviä presidentinvaaleja, joissa Trump pyrkii uudelle kaudelle.

Georgiassa on Trumpin lisäksi syytettynä lähes 20 muuta ihmistä, mukaan lukien Trumpin entinen asianajaja Rudy Giuliani ja Valkoisen talon entinen kansliapäällikkö Mark Meadows. Syytetyt ovat kiistäneet syyllisyytensä. Kaikki syytetyt eivät kuitenkaan allekirjoittaneet valitusta piirisyyttäjää vastaan.

Georgian oikeusjutussa syyttäjällä on todisteenaan muun muassa nauhoitettu keskustelu, jossa Trump pyytää vuoden 2020 vaalien yhteydessä georgialaista vaaliviranomaista "löytämään" riittävästi ääniä, jotta Trump voittaisi Georgian osavaltiossa.

 

Lue myös:

    Uusimmat