Valtava isku Ranskalle EM-kisoissa – tuttu kuvio toistumassa?

2:50img
Kylian Mbappe loukkaantui Ranskan EM-avauksessa.
Julkaistu 20.06.2024 17:39

MTV URHEILU – STT

Jalkapallon miesten EM-kisoissa Ranska on perjantai-iltana mutkikkaan haasteen edessä, kun se kohtaa hyvävireisen Hollannin ilman ykköstähteään Kylian Mbappéa. Vaikka Ranska on yksi turnauksen mestarisuosikeista, ei päivänselvää korvaajaa nenänsä kaksinkamppailutilanteessa maanantain ottelussa Itävaltaa vastaan murtaneelle Mbappélle ole.

Ranskalaislehti RTL Francen tietojen mukaan Mbappé on sivussa kaksi viikkoa Ranskan vahvuudesta, mikä tarkoittaa, ettei hyökkääjää enää nähdä kentällä lopuissa alkulohkon otteluissa. Ranskan 1–0-voittoon päättyneen ottelun jälkeen maan jalkapalloliitto kertoi tiedotteessaan teettävänsä Mbappélle kasvosuojan, jonka avulla hyökkääjän paluu tositoimiin olisi mahdollista pudotuspeleissä.

Sitä ennen Ranskan on kuitenkin selvittävä kuivin jaloin haastavista alkulohkon otteluista Hollantia ja Puolaa vastaan.

Uskoa iskuvoimaan riittää

Ranskan keskikenttäpelaaja Adrien Rabiot'lla riittää uskoa Les Bleus'n iskuvoiman terävyyteen, vaikka ykköstykin puuttuminen kokoonpanosta kirpaiseekin.

– Totta kai hän on tärkeä pelaaja, onhan hän kapteeni ja johtaja. Sillä on tietysti vaikutusta, mutta meillä poikkeuksellinen joukkue, Rabiot arvioi tilannetta.

LUE MYÖS: Yhteenotto suorassa EM-kisalähetyksessä – toimittaja joutui sairaalahoitoon

Rabiot korosti Ranskan joukkueen leveyttä, vaikka Mbappé toimikin maanantain ottelun ainoan maalin pääarkkitehtinä, kun tähtihyökkääjän keskitys päätyi itävaltalaistoppari Maximilian Wöberin epäonnisen puskun kautta omaan maaliin.

– Meillä on enemmän kuin tarpeeksi vaihtoehtoja Kylianin tilalle. Luotan täysin vaihtopenkkimme pelaajiin ja laatuun, mitä meillä on, Rabiot latasi itsevarmana.

Luottoratsu Giroud valmiina haasteeseen

16.1.1046498753

Istutetaanko Olivier Giroud kärkeen Kylian Mbappén paikalle?

Useimmat uskovat Ranskan päävalmentaja Didier Deschampsin istuttavan veteraanihyökkääjä Olivier Giroud'n Ranskan hyökkäyksen kärkeen Mbappén paikalle. Giroud pääsi hetkeksi tositoimiin jo maanantain ottelussa, kun loukkaantunut Mbappé vaihdettiin pois kentältä pelin viime minuuteilla.

Ranskan luottopelaajana vuosikaudet toimineella Giroud'lla on varsin tuoretta kokemusta vastaavanlaisesta tilanteesta vuoden 2022 Qatarin MM-kisoista, kun huippuhyökkääjä Karim Benzema loukkaantui turnauksen alla. Benzeman paikan ottanut Giroud vastasi huutoon ja takoi kuudessa ottelussa neljä maalia ollen merkittävässä roolissa Ranskan MM-hopealle päätyneessä joukkueessa.

LUE MYÖS: Serbia uhkaa vetäytyä jalkapallon EM-kisoista

Maajoukkueuransa EM-kisoihin päättävä 37-vuotias Giroud vakuuttaa olevansa valmis antamaan kaikkensa maansa puolesta käskyn käydessä.

– Ajattelutapani on aina sama. Tavoitteeni on auttaa joukkuettani, kun valmentaja antaa minulle mahdollisuuden. Kaikki tietävät, että ajattelen joukkuetta ennen kuin ajattelen itseäni, Giroud painotti ennen Itävalta-ottelua.

Tuoreimmat aiheesta

Jalkapallon EM 2024