Muuttunut turvallisuusympäristö vaatii huoltovarmuuden kehittämistä, sanoo työministeri Tuula Haatainen.
Valtioneuvosto antoi torstaina eduskunnalle ensimmäisen huoltovarmuusselonteon. Huoltovarmuusselonteolla ja sen toimeenpanolla on tarkoitus varmistaa huoltovarmuus esimerkiksi energia- ja ruokaturvan osalta häiriö- ja kriisitilanteissa.
Selonteossa määritellään huoltovarmuuden kehittämisen keskeiset tavoitteet vuoteen 2030 asti, eikä siinä esitetä konkreettisia toimia lähiajoille.
Huoltovarmuusasioista vastaava ja selonteon valmistelua seurannut työministeri Tuula Haatainen (sd.) sanoi tiedotustilaisuudessa, että vaikka Suomen huoltovarmuustoimintamalli on "perusteiltaan toimiva", vaatii muuttunut turvallisuusympäristö huoltovarmuuden kehittämistä.
Hän mainitsi esimerkeissään koronapandemian, Venäjän hyökkäyssodan Ukrainassa, ilmastonmuutoksen sekä Suomen Nato-jäsenyyshakemuksen.
Haatainen: Koronapandemia sysäsi liikkeelle
Haatainen sanoo päättäneensä jo keväällä 2020 koronapandemian alettua, että selontekotyö huoltovarmuudesta on käynnistettävä.
– Kun nyt katsomme, millaisia perinteisiä uhkia ja uusia uhkia on ilmennyt, ei selonteon valmistuminen olisi voinut ajoittua paremmin, Haatainen sanoi.
Selonteon valmistelijoiden mukaan suomalaisen huoltovarmuusjärjestelmän vahvuus on julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin tiivis yhteistyö, jonka toimivuus ja kehittäminen on turvattava jatkossakin.
Jokainen ministeriö vastaa edelleen oman hallinnonalansa varautumisesta. Ministeriöt vastaavat myös omalle vastuualueelleen kuuluvista, normaalin ajan huoltovarmuustoiminnoista.
Seuraava selonteko annettaneen vuonna 2027 alkavalla hallituskaudella.