Se hetki, kun vanhemmille valkenee lapsensa saattaneen aloittaa seksuaalisen kanssakäymisen, voi olla shokki. Erityisesti ehkäisystä puhuminen on tärkeää.
Monelle vanhemmalle voi iskeä kuin puu takaa se hetki, kun esimerkiksi nuoren huoneesta löytyykin kondomipaketti – tai käytetty kumi roskakorista.
Oma nuori taitaa harrastaa seksiä.
Ehkäisystä puhumisen lisäksi vanhempi itse voi tarjota apua ehkäisyn hankintaan. Kyse ei ole seksiin kannustamisesta, vaan vastuullisuudesta.
Mutta nuorten keskustelupalstoilla voi törmätä tarinoihin siitä, etteivät vanhemmat suostu esimerkiksi kustantamaan nuorten tyttöjen ehkäisypillereitä.
– Voi olla toiveajattelua, että voi tällä tavoin estää nuoren seksisuhteet, Vanhemmuuskeskuksen asiantuntija Anja Saloheimo muistuttaa.
– Ehkäisystä huolehtiminen on todella tärkeää. On kuitenkin myös hyvä muistaa, että ainoastaan kondomi suojaa seksitaudeilta.
Kondomeja voi tarjota sekä omalle pojalle kuin tyttärellekin. Muutamat suomalaiset kunnat tarjoavat jo alle 20-vuotiaalle maksuttoman ehkäisyn.
Entä yökyläily?
Kun oma lapsi alkaa seurustella, saattaa vanhemmalla olla edessään kysymys, miten toimia jos nuori pari haluaa yökyläillä toistensa luona? Monen pelko on, että "juurihan silloin nuoret harrastavat seksiä".
– Yökyläilyn ei välttämättä tarvitse merkitä, että nuoret harrastavat seksiä. Ja toisaalta, seksiä voi harrastaa myös päivällä. Nuoret varmasti halutessaan löytävät ajan ja paikan, Saloheimo sanoo.
Joskus vanhemman voi kuitenkin olla vaikea niellä sitä tosiasiaa, että oma lapsi on siinä iässä, että hän on saattanut jo aloittaa seksiin tutustumisen.
– Lapsen kanssa on hyvä keskustella hyvissä ajoin näistä asioista. Seksin lisäksi vanhemman on tärkeää puhua nuorelle siitä, miten tärkeä ja arvokas hän on, ja miten hän voi rauhassa tutustua seurustelukumppaniinsa. Seksiin ei ole mikään kiire.
Kerro oma tarinasi!
Kysely.
Lisätietoa: Urpot.fi – tukipalvelu murrosikäisten nuorten vanhemmille sekä Väestöliiton Nuoret-sivusto