Vastaamon tietomurrosta syytetty Julius Aleksanteri Kivimäki pysyy tutkintavankeudessa. Helsingin hovioikeus päätti asiasta tänään.
Asiaa käsiteltiin, koska Kivimäki oli kannellut vangitsemisestaan. Kantelu koski Länsi-Uudenmaan käräjäoikeuden 19. lokakuuta tekemää vangitsemispäätöstä. Kivimäki halusi pois tutkintavankeudesta.
Hovioikeus päätti tänään, Kivimäen kantelu hylätään. Tutkintavankeus siis jatkuu.
Hovioikeuden perustelut on määrätty salaiseksi siihen saakka, että asiaa käsitellään oikeudessa.
Vastaamo-vyyhdin pääkäsittely alkaa Länsi-Uudenmaan käräjäoikeudessa ensi maanantaina, 13. marraskuuta.
Kivimäkeä syytetään psykoterapiakeskukseen kohdistuneesta tietomurrosta sekä yritykseen ja sen asiakkaisiin kohdistuneesta massiivisesta tietovuodosta sekä kiristyksistä ja kiristysten yrityksistä.
Kivimäki on ollut tutkintavankeudessa helmikuusta saakka.
Hänet otettiin tuolloin kiinni Ranskassa eurooppalaisen pidätysmääräyksen nojalla. Hänet oli aiemmin määrätty vangittavaksi poissaolevana rikosepäilyjen johdosta.
Kivimäki on kiistänyt syyllistyneensä mihinkään laittomaan. KRP:n ja syyttäjien mukaan Kivimäki on pystytty kytkemään Vastaamoon ja sen asiakkaisiin kohdistuneisiin rikoksiin monin eri tavoin.