Psykoterapiakeskus Vastaamon tietomurrosta syytetty Aleksanteri Kivimäki on päästetty vapaaksi.
Käräjäoikeus vapautti Kivimäen tutkintavankeudesta ja määräsi hänet matkustuskieltoon.
Psykoterapiakeskus Vastaamon tietomurrosta syytetty Aleksanteri Kivimäki päästettiin maanantaina vapaaksi käräjäoikeuden päätöksellä. Aluesyyttäjä Pasi Vainion mukaan Kivimäki määrättiin matkustuskieltoon.
Vainion mukaan käräjäoikeuden päätöstä ei ollut vielä maanantaina iltaseitsemän aikaan kirjallisena. Päätös tehtiin maanantaina istuntopäivän lopussa.
– Pääpointti oli se tutkintavankeuden kesto. Nyt muutamaa päivää yli vuoden (Kivimäki) on ollut tutkintavankeudessa. Sinänsä edellytykset vangitsemiselle olisivat edelleen olleet olemassa, mutta käräjäoikeus harkitsi näin, että matkustuskielto on riittävä pakkokeino tästä eteenpäin. Oikeudenkäynti jatkuu nyt sillä tavalla, että Kivimäki tulee paikalle itse, Vainio kertoi STT:lle.
Kivimäkeä syytetään lokakuun lopulla alkaneessa oikeudenkäynnissä muun muassa törkeästä tietomurrosta ja törkeästä kiristyksestä. Syyttäjät vaativat Kivimäelle seitsemän vuoden vankeusrangaistusta yhteensä yli 21 000 uhriin kohdistuneista rikoksista.
Lue myös: Vastaamo-jutussa iso paljastus: KRP jäljitti ”jäljittämättömänä” pidettyä kryptovaluuttaa
Syyttäjät vaativat vuosien vankeusrangaistusta
Kivimäkeä syytetään muun muassa törkeästä tietomurrosta ja törkeästä kiristyksestä. Syyttäjät vaativat hänelle seitsemän vuoden vankeusrangaistusta yhteensä yli 21 000 uhriin kohdistuneista rikoksista.
Kivimäkeä syytetään törkeästä tietomurrosta, liki 9 600 törkeästä yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä, yli 21 300:sta törkeän kiristyksen yrityksestä sekä 20 törkeästä kiristyksestä. Hän on kiistänyt kaikki syytteet.
Pääkäsittelyn Länsi-Uudenmaan käräjäoikeudessa on määrä jatkua helmikuun loppuun asti.
Kivimäen vapauttamisesta kertoivat aiemmin Ilta-Sanomat ja Yle.
Tietomurto marraskuussa 2018
Syyttäjien haastehakemuksen mukaan Kivimäki murtautui marraskuussa 2018 "yksin tai tuntemattomaksi jääneiden ihmisten kanssa" Vastaamon tietojärjestelmään ja latasi 33 000 ihmisen tiedot sisältäneen potilastietokannan itselleen.
Lue myös: Lisätutkinta: Vastaamon kiristäjälle lähetettyjä rahoja siirtyi syytetyn Aleksanteri Kivimäen lisäksi Virossa asuvalle miehelle
Potilastietojen levittämisen ja niillä kiristämisen epäillään alkaneen syksyllä 2020. Syyttäjien mukaan Kivimäki lähetti tuolloin Vastaamolle sähköpostitse kiristysviestin, jossa hän vaati yritystä maksamaan hänelle 40 bitcoinia, mikä vastasi 366 000:ta euroa. Rahasummaa vaadittiin vastineeksi siitä, ettei potilaiden tietoja julkaista.
Kun vaatimuksiin ei suostuttu, Kivimäki alkoi syyttäjien mukaan julkaista potilastietoja lokakuun lopulla 2020. Tietoja julkaistiin pääosin Tor-verkossa. Tämän jälkeen Kivimäki lähetti syyttäjien mukaan kiristysviestin Vastaamon potilastietokannassa olleille ihmisille. Osa uhreista maksoi vaaditun summan.
Lue myös: Julius Kivimäki avautui elämästään ja nuoruudestaan oikeudessa – MTV Uutiset seurasi oikeudenkäyntiä
Poliisi alkoi tutkia Vastaamon tapausta syksyllä 2020. Kivimäki otettiin kiinni viime vuoden helmikuussa Ranskassa Pariisin lähellä sijaitsevassa Courbevoien kunnassa.
Ranskalaismedian mukaan paikallinen poliisi meni asuntoon kotihälytystehtävälle ja asunnossa ollut mies näytti poliisille romanialaisia henkilöpapereita. Poliisin tarkastaessa miehen tietoja kävikin ilmi, että tämä oli Vastaamo-tietomurrosta epäilty suomalaismies.