Vastaamo-syytetty pysyy vangittuna – yritti vapaaksi tutkintavankeutensa pituuden perusteella
Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus on pitänyt Vastaamo-syytetyn Aleksanteri Kivimäen edelleen vangittuna.
Aleksanteri Kivimäki vaati päästä vapaaksi tai tutkintavankeuden sijasta matkustuskieltoon.
Asianajaja Peter Jaari perusteli vaatimusta sillä, että Kivimäki on ollut rikosepäilyjen vuoksi vangittuna viime vuoden helmikuun lopulta.
Jaarin mukaan Kivimäellä ei myöskään olisi järkevää syytä lähteä pakoon tässä vaiheessa, kun käräjäoikeus antaa hänen syytteistään ratkaisun kahden viikon päästä.
Vapauttamista vastustaneet syyttäjät arvioivat tilannetta aivan toisin. Heidän mukaansa sen vaara, että Kivimäki yrittäisi karttaa tuomiota ja sen toimeenpanoa, on tällä hetkellä erittäin suuri.
Uusimmat
-
14:25
Google investoi miljardin Haminan datakeskukseen
-
14:14
Medvedev haukkuu tekoälyä pelkuriksi
-
14:13
Poliisilla tehtävä Nurmon yläasteella – mieshenkilö käyttäytyi aggressiivisesti
-
14:09
Jukka Jalonen kuittasi medialle – "Teillä ei ole ollut tietoa, meillä on"
-
14:00
Lenkkeilyn aloittaminen aiheuttaa helposti ongelmia – nappaa vinkit rasitusvammojen ehkäisyyn
-
13:57
Playstation-vaihtokauppa ryöstäytyi verisesti käsistä Porissa – miestä syytetään murhasta
-
13:54
Räppäri Ibe peruu kesän kiertueensa: "Tarvitsen aika levätä ja toipua"
-
13:46
Presidentti Stubb vihitään Taideyliopiston kunniatohtoriksi elokuussa
-
13:36
HJK vahvisti potku-uutiset: Tuttu mies palaa päävalmentajaksi
-
13:29
Iranin ydinsopimusneuvotteluja johtanut Ali Bagheri nimettiin virkaatekeväksi ulkoministeriksi
-
13:18
HS: Valtionyhtiö Fingridissä paljastui satojen tuhansien epäselvyyksiä – johto jätti rikosilmoituksen tekemättä
-
12:58
Leijonien superketjuun muutos, myös maalivahti vaihtuu – tässä Suomen kokoonpano Tanska-otteluun
-
12:29
Ukraina sanoo ampuneensa alas 29 Venäjän lennokkia yön aikana
-
12:27
Kommentti: Liikenteen uudet pelisäännöt herättävät kysymyksiä, joihin ei vastauksia löydy
-
12:20
Seiska: Ex-avovaimo teki Vain elämää -tähdestä rikosilmoituksen – muusikko kiistää pahoinpitelyn
-
12:15
Kommentti: HJK:n urheilujohdon sekoilu vei takaisin lähtöruutuun – kaikki palautuu Aki Riihilahden harkitsemattomaan ratkaisuun
-
12:12
Tällaista Jesse Puljujärveä näkee harvoin – ainutlaatuista kuvaa tulisesta raivoamisesta
-
11:59
"On viime aikoina jäänyt autoilijoilta noudattamatta" – tiedäthän, mitä tämä liikennemerkki tarkoittaa?
-
11:50
Pörssisähkön keskimääräinen hinta laski huhtikuussa edelliskuukaudesta
-
11:43
Al-Jazeera: Iranin presidenttiä pidettiin ehdolla maan ylimmän johtajan seuraajaksi ennen kuolemaansa
-
Lataa lisää