Englannin päävalmentaja Gareth Southgate myöntää, ettei joukkueen keskushyökkääjä Ivan Toney ilahtunut hänen lisäajan ratkaisustaan EM-kisojen neljännesvälierävoitossa Slovakiaa vastaan.
Englanti selvisi säikähdyksellä, kun se päihitti Slovakian 2-1-lukemin sunnuntai-illan neljännesvälieräottelussa.
Jude Bellingham vei kamppailun jatko-otteluun lisäajan saksipotkulla ennen kuin Harry Kanen pusku sinetöi valkopaitojen paikan kahdeksan parhaan joukossa.
LUE MYÖS: Huomasitko? Ruma välikohtaus Englannin EM-voiton jälkeen – manageri kävi tähtipelaajaan käsiksi
Toney, 28, pääsi debytoimaan EM-lopputurnauksessa, kun hänet heitettiin vaihtopenkiltä kehiin vasta minuutti ennen varinaisen peliajan päättymistä.
– Ivan Toneyn mielestä se taisi olla aika vastenmielistä, että laitoin hänet kentälle minuutti ennen loppua. Siitä ei ole epäilystäkään, Southgate kommentoi ottelun jälkeen Mirrorin mukaan.
Valioliiga-seura Brentfordia edustava kärkimies alusti kuitenkin Kanen voittomaalin, jonka myötä Englanti pääsee pelaamaan välieräpaikasta Sveitsiä vastaan.
– Luulen, että olemme nyt sopineet välimme. Hänellä oli suuri vaikutus, myös toisessa maalissa.
LUE MYÖS: Murskajaiset! Espanja rökitti EM-ensikertalaiset shokkialun jälkeen
Southgate myönsi, että Toney oli tyytymätön myöhäiseen vaihtoonsa.
– Kun vaihtopelaaja otetaan tuohon aikaan kentälle, se on kuin viimeinen nopanheitto, eikä hän välttämättä pääse edes koskemaan palloon, Southgate jatkoi.
– Ymmärrän sen täysin, enkä haluaisi laittaa pelaajaa tuohon asemaan. Minulla oli vain tunne, että hän voisi aiheuttaa sen kaaoksen, joka lopulta tapahtui.
Englannin ja Sveitsin välinen EM-puolivälierä pelataan lauantaina. Düsseldorfissa pelattava ottelu alkaa kello 19 Suomen aikaa.