Mahasyövän varoitusmerkit – vaarallisen hiljainen varhaisvaiheessa

vatsa (4) (1)
Vatsasyöpä voi aiheuttaa edenneenä esimerkiksi ylävatsakipuja.Shutterstock
Julkaistu 23.01.2018 06:15

Piia Turunen

piia.turunen@mtv.fi

Mahasyöpää pidetään huonoennusteisena syöpänä: keskimäärin joka viides potilas on elossa viiden vuoden kuluttua taudin toteamisesta. Ennusteeseen vaikuttaa se, että tauti löydetään usein valitettavan myöhään. Prevention listasi oireita, joista mahasyövän voi tunnistaa.

Tämä lienee itsestäänselvää, mutta mainittakoon silti: vatsakipuja on silloin tällöin kaikilla, ja ne johtuvat hyvin harvoin syövästä.

Mahasyöpä ei ole Suomessa edes kymmenen yleisimmän syövän joukossa. Itse asiassa sairastuneiden määrä on vuosikymmenien saatossa laskenut, mistä on luultavasti kiittäminen ainakin ruoan säilömismenetelmien ja hygienian parantumista sekä helikobakteeri-infektioiden vähenemistä.

Pitää kuitenkin myös muistaa, että vaikka mahasyöpä ei mahdu syöpätautien kärkikymmenikköön, niin joka vuosi vajaat 700 suomalaista – joista suurin osa on yli 65-vuotiaita – saa kuulla sairastavansa sitä. Petollista on, että varhaisvaiheessa, jolloin ennuste olisi parempi, oireita ei yleensä ole.

Prevention-sivuston haastattelema apulaisprofessori ja onkologi Umut Sarpel kertoo, millaisista merkeistä mahasyöpää voi epäillä.

Verta ulosteessa tai oksennuksessa

Ulosteessa näkyvä veri ei tietenkään automaattisesti merkitse syöpää – se voi johtua vaikka tulehduksellisesta suolistosairaudesta, peräpukamista tai peräaukon haavaumista. Mutta jos verinen uloste on uusi ja tutkimaton oire, erilaiset vaihtoehdot voidaan sulkea pois vain lääkärin tutkimuksissa.

Syöpään liittyvä verenvuoto ilmenee todennäköisemmin tervamaisena, jopa mustan näköisenä ulosteena kuin kirkkaanpunaisena, tuoreena verenä.

Oksennuksessa näkyvä veri on luultavammin kirkkaanpunaista, mutta sekin voi näyttää tummemmalta. Verioksennuksen syy on aina tutkittava välittömästi, mutta mahasyöpään voi liittyä myös oksentelua ilman verta.

Ruokahalu katoaa

Yksi mahasyövän mahdollinen merkki on, että ihminen istuu pöytään hyvin nälkäisenä mutta tuntee jo muutaman suupalan jälkeen täyttyneensä niin, ettei annosta tee enää mieli. Asiaa kannattaa tutkia etenkin, jos kylläisyyden tunne ei ole aiemmin tullut yhtä nopeasti. Ruokaillessa saattaa ilmetä myös nielemisvaikeuksia ja tunnetta ruoan jumittumisesta kurkkuun.

Lue myös: Tunnetko suolistosyövän oireet? Tänäkin vuonna kolmisen tuhatta suomalaista sairastuu

Vatsaan sattuu

Joskus, joskin harvemmin, vatsakipu ihan oikeasti johtuu syövästä. Tyypillisesti kipu jäytää tällöin jatkuvasti ja nimenomaan ylävatsalla.

Paino putoaa itsestään

Jos kiloja karisee ilman laihduttamista, hälytyskellojen pitäisi soida. Tarkempaan selvittelyyn on aihetta, jos huomaa omasta painosta kadonneen viitisen prosenttia puolen vuoden sisällä ilman, että on muuttanut elämäntapojaan.

On normaali fysiologinen ilmiö, että paino 70 ikävuoden tienoilla alkaa hiljalleen laskea, mutta tällöinkin puhutaan terveellä ihmisellä vain sadasta tai parista sadasta grammasta vuodessa.

Sitkeä närästys, turvotus, ripuli, ummetus ja väsymys

Närästys, ruoansulatusvaivat ja suolen temppuilu johtuvat paljon todennäköisemmin jostakin muusta ja paljon harmittomammasta asiasta kuin syövästä, eikä yksittäinen oire sinällään kerro mitään. Mutta kun oireita alkaa kertyä eivätkä ne tunnu häviävän, asiaa kannattaa toki tutkia.

On maalaisjärjellä ymmärrettävissä, että jos sisuskaluissa kasvaa jotain ylimääräistä, olo voi olla turvonnut ja suolisto sekaisin. Syöpä voi aiheuttaa yleisoireina myös esimerkiksi pahoinvointia, anemiaa ja heikotusta.

Lähteet: Prevention, Terveyskirjasto, Kaikkisyovasta.fi, Docrates.com, Cancer.org, Cancerresearch.uk, Webmd.com​​​​​​​

Tuoreimmat aiheesta

Syöpä