”Halleluja!!”, huudahti Sky Sportsilla kommentaattorina toiminut Gary Neville Manchester City-Arsenal ottelun päätyttyä.
Syy ei ollut pelkästään Arsenalille poikkeuksellisessa ottelussa (Valioliigan ”isoja” vastaan) voitto, vaan se tapa, jolla se tuli. Se vasta poikkeuksellista Arsenalille olikin. Pallonhallinta 35-prosenttisesti Tykkimiehille. Optan alettua tilastoimaan vuodesta 2006, ei Arsenalille ole koskaan mitattu niin alhaista pallonhallintaprosenttia.
Onko professori vihdoin ja viimein muuttanut filosofiansa ja lähestymistapansa otteluihin?
Siltä vahvasti näyttää. Toki edelleen varsinkin kotikentällään Emiratesilla on nähty klassista Arsenalia. Suuren yleisön kaipaamia variaatioita on nyt kuitenkin nähty. Viimeksi viikonloppuna Selhurst Parkilla Crystal Palacea vastaan. Palace piti palloa enemmän hallussaan, 53-47, mutta Arsenal vei pelin. Vaivoin, mutta kuitenkin. Peli oli huomattavasti suoraviivaisempaa kuin mihin Arsenalilta on totuttu. Palace piti palloa, sai sen vaarallisille maalintekosektoreille kyllä, mutta varsinaiset kunnon maalintekopaikat jäivät siihen nähden todella vähiin.
Toki taas herää kysymyksiä; entä jos vastassa olisi ollut laadukkaampi joukkue? Edes yksi mitat täyttävä kliininen maalintekijä? Entä jos Murrayn viime sekuntien pusku olisikin mennyt sisään eikä tolppaan? Jalkapallo huipputasolla on todella pienten marginaalien peli. Silti, Arsenalin muoto pysyi hyvin kasassa melkein loppuun asti, pelaajat hyökkäyskalustoa myöten tippuivat alas puolustamaan, Palacen vaaralliset laitapelaajat tuplattiin lähes koko ottelun läpi ja ihailtavasti Arsenalin pelaajat olivat useaan kertaan blokkaamassa (yhteensä 10 kertaa) vetoja. Useimmiten vielä niin, että viime hetken epätoivoisia liukuja ei niinkään nähty, vaan sijoittumisella homma klaarattiin.
Juhlat olivat siis suuret Arsenal-leirissä? Osassa kyllä, osassa ei. Edes voitto ei aina tyydytä, jos se ei tule kauniilla pelillä. Joillekin pelin kauneus menee tuloksienkin edelle. Näinhän Arsene Wengerkin on omassa filosofiassaan pitkälti määritellyt, mutta ilmeisesti jopa hänkin on valmis muuttamaan mielipidettään. Väärin voitettu on parempi kuin kauniisti hävitty?
Jos ennen kauden alkua olisi kysytty, kumman uskot muuttavan ennemmin suhtautumistaan pelitapaan, Wengerin vai Evertonin Roberto Martinezin, olisi vastaus ollut helppo. Ehdottomasti Martinez, koska modernimpana valmentajana (näin ainakin kuvittelin) hän on mukautuvaisempi nykypeliin kuin jääräpäinen Wenger.
Toisin on kuitenkin käynyt.
Loistavasta viime kaudesta ei ole Merseysiden sinisellä puolella juuri mitään nähtävissä. Paitsi pallonhallinta. Siinä missä viime kaudella sen avulla Everton pelasi ajoittain henkeäsalpaavan kaunista futista, on siitä jäljellä enää hidas pallonpyörittäminen pelaajalta toiselle ilman maalintekopaikkoja. Joko joukkueet oppivat viime kaudesta lukemaan täysin Martinezin pelitavan tai sitten koko joukkue on alisuorittanut. Tai jotain siltä väliltä. Joka tapauksessa peli ei rullaa niin kuin viime kaudella. Peli on puskemista, huonoja ajoituksia ja juoksuja täynnä, eikä murtautumisia maalintekopaikoille nähdä läheskään viime kauden tasolla. Jos paikoille päästään, ne ovat enimmäkseen huonoilta maalintekosektoreilta. Martinez on varmasti tämän huomannut, silti kompromisseja ei ole tehty.
- Voitat pelejä olemalla erittäin hyvä siinä mitä teet. Vaihtaminen vain tuo epäilyjä, Martinez sanoi eräässä haastattelussa tällä kaudella.
Romelu Lukakukin on avoimesti kertonut kysyneensä managerilta mahdollisuutta pelata ajoittain suoraviivaisemmin, mutta näin ei ole tapahtunut. Lukaku maksoi melkein 30 miljoonaa euroa, mutta silti häntä peluutetaan tällä hetkellä toisin kuin hänen ominaisin pelitapansa on. Jääräpäisyyttä vai uskoa omaan tekemiseen?
Stanley Parkin punaiselle puolelle lopuksi. Jos nyt kysyttäisiin Valioliigan Vuoden manageria, vastaisin Mr. Rodgers. (Tai Ronald Koeman)
Ihan vain sen takia, että ihailen tapaa miten hän on saanut aivan järkyttävän huonoa jalkapalloa pelaavan joukkueen muutamassa kuukaudessa uskomattomaan flow-tilaan. Marraskuuhun asti Poolin pelien seuraaminen oli tragikoomisempaa kuin Valviran toiminta. Niin huonoa joukkuepelaamista ei näy edes Tampereen piirin vitosdivarissa. Entä nyt?
Ainoa Valioliigajoukkue joka ei ole hävinnyt vuoden 2015 puolella. Viimeiseen 18 otteluun vain 1 tappio. Viisi nollapeliä putkeen vieraskentälllä ja sitä rataa.
Virheitäkin on toki mahtunut mukaan. Ilman Rodgersin typeriä vaihtoja liigacupin semifinaalien toisessa osaottelussa Chelseaa vastaan, Pool olisi mennyt finaaliin.
Yhden maailman parhaimman hyökkääjän menettäminen (Suarez) ja peräti seitsemän uuden pelaajan siirtyminen seuraan, oli aika selvää että vaikeuksia on tulossa. Vielä kun Sturridge loukkaantui, korttitalo lahosi käsiin.
Rodgers on varmasti tehnyt tuhottoman määrän töitä löytääkseen oikean ryhmityksen ja pelaajat sen ympärille. Arsenalia vastaan joulukuussa se viimeistään tapahtui. Peli päättyi 2-2, vaikka ajoittain pelillisesti Pool vei miten halusi. Lucasin paluu keskikentän pohjalle, Sterlingistä muotoutui sellainen Götze-tyyppinen peliä tekevä hyökkääjä loistavine tempokuljetuksineen ja hänen alapuolellaan taitavat Lallana ja Coutinho. 3-4-2-1 oli ryhmitys ja se oli aika pitkälti siinä. Pallonhallinnallisesti Pool ei välttämättä aina ole hallinnut peliä, mutta se on kyennyt iskemään myös suoraviivaisesti ja nopeasti vastaan. Ei pitkillä palloilla vaan nopeilla suunnanmuutoksilla, kuten viimeksi eilen Southamptonia vastaan nähtiin.
Jaa, tehdäänpä sittenkin vielä yksi pysähdys. Old Trafford.
Jaa, eipä tehdäkään. Näiden rivien välissä meni puoli tuntia kun yritin miettiä Moyesin ja Louis Van Gaalin luomaa pelitapaa ja oikeaa pelaajaryhmitystä, enkä sitä löytänyt/muistanut. En siis toisin sanoen vain ymmärrä kuinka kauniissa balanssissa koko punainen paketti onkaan.
Lue täältä lisää Virkkusen blogeja ja kommentoi!