Somepalveluiden käyttämisen voisi teknisesti kieltää, mutta kannattaako se?
Sosiaalisen median ylivaltaa suitsitaan nyt estoin. Brasiliassa kiellettiin X-palvelun käyttö. Australia haluaisi jo vuoden 2024 aikana kieltää Tiktokin lapsilta; aiemmin se kielsi Tiktokin käytön hallinnon laitteilla.
Ranska pohtii rajoituksia, Somalia kertoi jo vuonna 2023 kieltävänsä Tiktokin ja Telegramin.
– Teknisesti yhden alustan, kuten somepalvelun, käytön todella voisi estää, kuvaa F-Securen kybertiedustelupäällikkö Laura Kankaala.
Lue myös: Kymmenet kokoomusedustajat vaativat TikTokin kieltoa Suomessa
Jos valtio haluaisi kieltää vain tiettyä ikäryhmää käyttämästä somea, tilanne on hankalampi.
– Miten tunnistaa, onko käyttäjä lapsi, etenkin, jos käyttäjä ei kerro ikäänsä rehellisesti? Kankaala pohtii.
Vedenpitävää kikkaa ikäryhmän poisrajaamiseen ei tällä hetkellä ole. Palveluissa toki on omat ikärajansa, mutta käytännössä käyttöä on hankalaa valvoa.
Lue myös: Keijon kuntosalilla toimitaan poikkeuksellisella tavalla: "Pelkästään positiivista palautetta"
"Lähtökohtaisesti en esimerkiksi itse en usko siihen, että kannattaisi tehdä täyttä rajausta"
Palveluiden käyttöä voi teknisesti seurata; esimerkiksi Brasiliassa X-palvelun käytöstä voisi siis jäädä kiinni. Se, kannattaako täyskielto, on kiinnostava kysymys.
– Lähtökohtaisesti en esimerkiksi itse usko siihen, että kannattaisi tehdä täyttä rajausta mihinkään, Kankaala sanoo.
Vaikka rajaaminen olisi teknisesti mahdollista, siihen liittyy myös monia muita, hankalampia kysymyksiä.
– Jos rajoitetaan pääsyä vaikka sosiaaliseen mediaan tietyltä ikäryhmältä, niin mikä "sosiaalinen media" on? Sekin on aika laaja kattaus erilaisia palveluita, Kankaala kuvaa.
Some-sana tuo mieleen Instagramin ja Facebookin, mutta lasketaanko mukaan myös Snapchat? Entä Reddit? Entä minkä ikäinen olisi liian nuori käyttämään näitä?
– Kyllä ikärajat ovat sellaisia, että mielestäni vanhempien täytyy pitää niistä myös kiinni. Ettei lapsi vietä aikaa paikassa, mikä ei ole hänen ikäiselleen sopiva. Oli se sitten some, videopeli, mikä viihdeteollisuuden muoto ikinä.
Kyselyn mukaan jopa 58 prosenttia suomalaisista kouluikäisistä on huolissaan omasta hyvinvoinnistaan, ja 13 prosenttia on huolissaan nimenomaan liiallisesta puhelimen käytöstä.
Lopettaisiko somekielto kyberrikollisuuden? Mitä lukiolaiset ajattelevat somekäytön kieltämisestä? Katso keskustelu yllä olevalta videolta.
Lue myös: Moni kansanedustaja aikoo pysyä Tiktokissa – supon varoituksesta huolimatta
Lue myös: Vanhempi, tätä kaikkea 12-vuotias lapsesi näkee somessa – kasvatusgurun mielestä kännyköitä on kohta "pakko rajoittaa"
Katso myös: Yhä nuoremmat hoitavat ihoaan ja meikkaavat kuin aikuiset – asiantuntija muistuttaa: "Lapset eivät ole mitään minikokoisia aikuisia"
1:52