Moni sähköyhtiö veti määräaikaiset pois myynnistä alkusyksystä, mutta osa asiakkaista suosii niitä edelleen.
Talvipakkasten vyöryessä päälle moni suomalainen on uudessa tilanteessa: kiinteähintaisen sopimuksen sijaan sähkölasku perustuu pörssihintoihin. Pörssisähkön suosio on kasvanut nopeasti viime kuukausina, kun määräaikaisten sopimusten hinnat ovat kivunneet.
Maanantaina vähintään 12 kuukauden määräaikaista sopimusta tarjosi vain kuusi yhtiötä, ja niistäkin yhdellä sopimuksen varhaisin alkamispäivä oli 1. helmikuuta. Valtaosa yhtiöistä tarjosi pörssisähkösopimuksia.
Yksi harvoista määräaikaista sopimusta tarjoavista sähköyhtiöistä on Vattenfall, joka aikoo pitää sen tuotevalikoimassaan niin pitkään kuin hinnat ovat edes jotenkin järkevällä tasolla.
– Sitten, jos se määräaikaisen hinta nousee jonnekin 50 senttiin, en usko, että enää tarjoamme, Vattenfallin sähkömarkkina-asiantuntija Peter Strandberg sanoo STT:lle.
Monien yhtiöiden haluttomuus tarjota määräaikaisia sopimuksia johtuu sähkön johdannaismarkkinoiden heilunnasta. Sähkön futuurihinnat kävivät huipussaan elo-syyskuun vaihteessa, jolloin epävarmuus Euroopan kaasunsaannista oli korkeimmillaan.
– Nyt Euroopassa kaasuvarastoja on saatu täytettyä, siinä mielessä tämä talvi näyttää paremmalta kuin mitä alkusyksystä pelättiin, kertoo Energiaviraston johtaja Antti Paananen.
Hienoisen laskun jälkeen sähkön hinta on taas ollut noususuunnassa parin viime viikon aikana, kun esimerkiksi Olkiluoto 3:een liittyvä epävarmuus on kasvanut.
Alkusyksystä useimmat sähkönmyyjät lakkasivat tarjoamasta määräaikaisia sopimuksia, myös Vattenfall muutaman viikon ajaksi.
– Jotkut asiakkaat haluavat kuitenkin kiinnittää hintansa, vaikka se onkin tällä hetkellä kovalla tasolla, Strandberg kertoo.
Lue myös: Energiakriisi ei peru jouluperinteitä, mutta miten käy sähkön hintojen ensi vuonna? Asiantuntija kertoo, milloin hinnat palaavat normaalitilanteeseen
Puolet valitsee pörssisähkön
Pörssisähkösopimusten suosio on joka tapauksessa noussut huimasti, kun sähkö on kallistunut.
– Suurin piirtein puolet tällä hetkellä valitsee määräaikaisen ja puolet spottia (pörssisähköä). Keväällä, kun hinnat olivat suhteellisen normaaleja, ehkä 20 prosenttia otti spottia ja 80 prosenttia määräaikaista, Strandberg kertoo.
Strandbergin mukaan Vattenfall on myös suositellut välillä asiakkaille pörssisähkösopimusta.
Myös Heleniltä kerrotaan STT:lle, että pörssisähkö kiinnostaa nyt paljon.
– Suurin osa uusista asiakkaista valitseekin tämän sopimustyypin huomattuaan, että omaa kulutusta optimoimalla voi saada aikaan paremmin kustannussäästöjä kuin määräaikaisilla sopimuksilla, Helenin myynti- ja asiakaspalvelun johtaja Anu-Elina Hintsa kertoo.
Paanasen mukaan pörssisähkö sopii ihmisille, jotka pystyvät ajoittamaan sähkönkulutustaan. Hänen mukaansa on mahdollista, että yksittäisinä tunteina sähkön hinta nousee talven aikana jopa euroon kilowattitunnilta.
Lue myös: Hyytävä sää voi jatkua viikkoja – pörssisähkön käyttäjille tiedossa kylmää kyytiä
Hinta pysyy korkeana ensi vuonna
Pörssisähkössä on se hyvä puoli, että sopimuksista pääsee irtautumaan, jos tarjolle tulee taas edullisia määräaikaisia sopimuksia. Strandbergin mukaan johdannaismarkkinoiden perusteella kuitenkin näyttää siltä, että vasta vuonna 2024 olisi tiedossa selvää laskua sähkön hintoihin.
– Näkisin, että ensi vuoden puolella hinnat liikkuvat vieläkin 25 sentin molemmin puolin, jos ei mitään radikaalia tapahdu, Strandberg arvioi.
Strandbergin mukaan on melkein varmaa, että viime vuosina nähdyt 4–5 sentin kiinteät hinnat eivät enää palaa.
– Luulen, että tulemme tulevaisuudessa kuitenkin näkemään sellaista 10 sentin ja siitä ylöspäin olevia hintoja, jos tämä maailmantilanne normalisoituu.