Myös vanhusasiavaltuutetun tehtäviä ja asemaa selvitetään.
Oikeusministeriö on asettanut työryhmän selvittämään yhdenvertaisuusvaltuutetun ja tasa-arvovaltuutetun tehtävien yhdistämistä, kertoo ministeriö tiedotteessaan. Myös vanhusasiavaltuutetun tehtäviä ja asemaa selvitetään. Tavoitteena on, että jatkossa oikeussuojaa kaikilla syrjintäperusteilla tarjottaisiin yhdestä toimistosta.
Yhdenvertaisuusvaltuutetun tehtäviin kuuluu edistää yhdenvertaisuutta ja puuttua esimerkiksi iän, uskonnon, vammaisuuden tai seksuaalisen suuntautumisen perusteella tapahtuvaan syrjintään. Tasa-arvovaltuutettu käsittelee sukupuoleen tai sukupuoli-identiteettiin liittyvää syrjintää.
Vanhusasiavaltuutetun tehtävänä on edistää ikääntyneiden oikeuksien toteutumista. Viranomainen perustettiin vuonna 2021. Tällä hetkellä vanhusasiavaltuutettu toimii yhdenvertaisuusvaltuutetun toimiston yhteydessä, mutta on riippumaton ja itsenäinen viranomainen.
Työryhmän tehtävänä on tehdä ehdotuksia myös siitä, miten työn tehokkuutta voitaisiin lisätä ja miten valtuutettujen yhdistäminen voisi tapahtua.
Työryhmän työ ei koske esimerkiksi lapsiasiavaltuutettua. Työryhmän toimikausi jatkuu maaliskuun loppuun saakka.
Lue myös: Kysely: Ikäsyrjintä yleinen kokemus – "Vaatii ehkä jonkin verran havahtumista yrityksissä"
3:53
Pohdittu jo aiemmin
Pääministeri Petteri Orpon (kok.) hallitusohjelmaan on kirjattu, että erityisvaltuutettujen tehtävät, mahdolliset päällekkäisyydet ja säästömahdollisuudet selvitetään hallituskauden aikana.
Yhdenvertaisuusvaltuutetun ja tasa-arvovaltuutetun tehtävien yhdistämistä pohdittiin myös Juha Sipilän (kesk.) hallituksen aikaan vuonna 2016. Tällöin asiantuntijaryhmän keskusteluissa todettiin, ettei edellytyksiä tasa-arvovaltuutetun ja yhdenvertaisuusvaltuutetun tehtävien yhdistämiselle ollut.
Lue myös: Yrittäjä perui muistotilaisuuden pitopalveluyrittäjän homouden takia – viranomainen HS:lle: Hyvin selkeä olettama syrjinnästä
4:33