Yksi merkki myy joka toisen sähköauton Suomessa – tällä mallilla menee erityisen kovaa

1:00img
DS 3 Crossback E-Tense on premiumluokkaan pyrkivä sähköauto Ranskasta.
Julkaistu 24.11.2019 15:58

MTV UUTISET – VILLE JÄRVELÄINEN

Suomen myydyin sähköauto oli lokakuun loppuun mennessä Tesla Model 3. Asia voi kuitenkin vielä muuttua loppuvuoden aikana.

Amerikkalaisella sähköautonvalmistajalla Teslalla menee lujaa myös Suomessa. Käytännössä joka toinen Suomessa myytävä täyssähköauto kantaa Teslan logoa.

Kalifornialaisen sähköautonvalmistajan osuus kaikista sähköautojen ensirekisteröinneistä oli lokakuun loppuun mennessä puolet eli 806 autoa. Erityisen kovaa kysyntä on ollut tänä vuonna markkinoille ampaisseen Teslan Model 3:n kohdalla.

Malli on lokakuun loppuun mennessä Suomen myydyin sähköauto 618 kappaleella. Teslan markkinaosuuden kasvu on käytännössä nojannut juuri keskihintaisen Model 3:n varaan.

Nissanin ikivihreää Leafia myytiin vuoden kymmenen ensimmäisen kuukauden aikana lähes 240 kappaletta.

Hyundain Konaa rekisteröitiin samaan aikaan 151 kappaletta ja Ioniqia vajaat sata.

Kuluvana vuotena markkinoille tullut Audin e-Tron-katumaasturia on ensirekisteröity yhteensä lähes 150 kappaletta.

Useimpien merkkien kohdalla sähköautojen ensirekisteröinnit rajoittuvat kymmeniin.

Lokakuun loppuun mennessä Suomessa oli tänä vuonna ensirekisteröity yli 1 600 uutta täyssähköistä henkilöautoa. Täyssähköautojen kirjausjärjestelmä kertoo, että tammi-lokakuussa 2019 täyssähköautojen hankintatukea on käytetty hieman yli 300 ensirekisteröityyn autoon.

Hankintatukea on hyödynnetty joka viidennessä ensirekisteröidyssä täyssähköautossa. Kassassa olleesta kuudesta miljoonasta eurosta on syyskuun loppuun mennessä nostettu arviolta 1,2 miljoonaa euroa.

Lokakuu ei tilannetta juurikaan muuta, sillä viime kuussa Suomessa ensirekisteröitiin vain vajaat 80 uuttaa sähköautoa.

Erikoista yhtälöä selittää kaksi merkittävää tekijää.

Hankintatuen rajana käytetään 50 000 euroa, mikä leikkaa suuren osan tarjolla olevista sähköautoista suoralta kädeltä hankintatuen ulottuvilta. Monen auton hinta kun liikkuu jopa 100 000 euron tuolla puolen.

Toinen syy on se, että sähköautojen hankintatuki suunnataan pelkästään yksityisille asiakkaille. Yritykset on jätetty hankintatuen ulkopuolelle.

Noin tuhannesta kotitalouksien tänä vuonna hankkimasta ensirekisteröidystä täyssähköautosta vain kolmannes on saanut hankintatukea.

Tosin tilanne saattaa muuttua hyvinkin nopeasti. Esimerkkinä käy Volkswagen-konsernin Seat Mii -täyssähköauton alennuskampanja.

Maahantuoja leikkasi auton alkuperäisestä 19 388 euron hinnasta 2 000 euroa. Valtion myöntämä 2 000 euron hankintatuki vauhditti hinnan putoamista 15 388 euroon.

K-Caara kertoo myyneensä kampanjan kuluessa jo yli 400 Miitä. Tämä tietää lähes miljoonan euron laskennallista hankintatukipottia.

– Marraskuussa kirjauksia on tehty paljon, koska nyt on meneillään muutama isompi sähköautokampanja. Nämä autot eivät kuitenkaan näy vielä rekisteröinneissä, vaan ne ovat vasta tilauksia, Autoalan keskusliiton erityisasiantuntija Hanna Kalenoja viittaa sähköautojen kirjausjärjestelmään.

Hänen mukaansa kirjauksia on tehty jo ”satojen tuhansien eurojen edestä”.

Liikenneministeriö on tammikuusta 2018 lähtien varannut sähköautojen hankintatukiin kuusi miljoonaa euroa vuodessa. Käyttämätön osa määrärahoista kumuloituu aina seuraavan vuoden kokonaissumaan.

Tällä hetkellä ministeriö myöntää yksityishenkilölle korkeintaan 50 000 euroa maksavasta sähköautosta 2 000 euron hankintatuen.

Työsuhdeautot on rajattu kokonaan sähköautojen hankintatuen ulkopuolelle.

Ruotsissa sähköautojen hankintatukia hyödyntäneistä 94 prosenttia lukeutui yrityksiin, yksityishenkilöitä oli kuusi prosenttia.

Kuuden miljoonan vuotuinen tukiohjelma juoksee aina vuoteen 2021 saakka.

Lue myös: Tästä ei tyytyväisyys juuri parane: 98 prosenttia parjatun Teslan omistajista ostaisi autonsa uudelleen – vieläkin useampi suosittelisi ystävälleen

Tuoreimmat aiheesta

Sähköautot