Yle: Essayah vastusti Israel-päätöstä yli kolme viikkoa sen jälkeen, kun asiasta oli päätetty

Ylen tietojen mukaan kristillisdemokraattien puheenjohtaja, maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah oli mukana päättämässä Suomen linjasta Israelin siirtokuntiin ja vasta myöhemmin päätyi vastustamaan ratkaisua.

Ylen mukaan Essayah jätti eriävän kannan Suomen äänestyspäätöksestä YK:ssa kolme viikkoa sen jälkeen, kun hallitus oli muodostanut kantansa. Suomi äänesti YK:ssa sen puolesta, että Israelin siirtokunnat miehitetyillä palestiinalaisalueilla todetaan laittomiksi.

Ylen tietojen mukaan Suomi käsitteli YK-lauselmaa ennen äänestystä tp-utvassa, joka on tasavallan presidentin ja ulko- ja turvallisuuspoliittisen ministerivaliokunnan yhteinen kokous. Essayah oli Ylen tietojen mukaan mukana, kun asiasta päätettiin ensimmäisen kerran, eikä vastustanut päätöstä.

Yle kertoi tavoitelleensa puheenjohtaja Essayahia, joka ei halunnut kommentoida asiaa.

Essayahin eriävästä mielipiteestä kertoi ensin Demokraatti-lehti perjantaina. Essayah vahvisti STT:lle olleensa eri mieltä Suomen äänestyspäätöksestä YK:ssa.

– Asiasta tänään käydyssä keskustelussa olen ilmaissut etten voi yhtyä YK-päätöslauselmaan ja kirjautin sen pöytäkirjaan, Essayah kertoi STT:lle tekstiviestitse perjantaina.

Lue myös:

    Uusimmat