Perussuomalaiset, vasemmistoliitto ja vihreät hyväksyvät Ylen tulevaisuutta pohtineen parlamentaarisen työryhmän sopuratkaisun.
Kaikki eduskuntaryhmät yhden miehen Liike Nytiä lukuun ottamatta ovat tiettävästi Ylen rahoitusta koskevan sovun takana.
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jani Mäkelä ja vasemmistoliiton Aino-Kaisa Pekonen sekä vihreitä työryhmässä edustanut kansanedustaja Jenni Pitko kertoivat medialle tänään ryhmiensä tukevan parlamentaarista ratkaisua.
MTV Uutisten tietojen mukaan Ylen rahoitusta leikataan indeksikorotuksia jäädyttämällä sekä Ylen maksamaa arvonlisäveroa nostamalla.
Tarkemmin leikkauksista ja muista Yleä koskevista päätöksistä tiedotetaan tämän illan aikana.
Vihreiden Pitko: "Tämä ei ollut meille helppo"
Vielä heinäkuussa vasemmistoliitto ja vihreät eivät suostuneet hyväksymään Matias Marttisen (kok.) puheenjohtaman työryhmän esittämää kompromissiratkaisua.
Työryhmä ei tänään jälleen kokoontuessaan tehnyt kuin pieniä muutoksia heinäkuun kompromissiin.
– Halusimme loppuun asti yrittää tehdä joitakin muutoksia tähän rahoituspäätökseen. Ne eivät menneet läpi, mutta näemme kuitenkin, että tämä kokonaisuus turvaa Ylen toiminnan, Pitko kommentoi.
– Kyse on merkittävistä rahoitussopeutuksista, joita tullaan tekemään Ylelle. Tämä ei missään tapauksessa ollut meille helppo [päätös], mutta meille on ollut koko ajan päivänselvää, että haluamme olla mukana kompromississa.
Ylen rahoituksesta päätetään lähtökohtaisesti kaikkien eduskuntapuolueiden voimin, ei siis pelkästään hallituksen päätöksellä.
Täysin kattavaa parlamentaarista sopua Yle-ryhmä ei saanut aikaan, sillä Liike Nytin Harry Harkimo ei hyväksy ratkaisua.
Harkimon mielestä päätökset eivät ole riittävän iso leikkaus Ylen rahankäyttöön.
Lue myös: Hjallis Harkimo tulikivenkatkuisena Ylestä: "Pyhä lehmä", jota poliitikot pelkäävät
Mäkelä: "Yleltä ihan suora keskisormen osoitus"
Yle ilmoitti tänään aloittavansa arabian- ja somalinkieliset uutiset.
Perussuomalaisten Jani Mäkelältä kysyttiin, herättikö tämä eduskuntaryhmässä keskustelua rahoituspäätökseen liittyen.
– Kyllä ajallinen yhteys tähän [rahoitusta koskevan] päätöksen valmisteluun oli sellainen, että se oli Yleltä ihan suora keskisormen osoitus, Mäkelä sanoo.
– Kyllä sen kaikki ymmärtää, että siinä Ylen oli tarkoitus viestiä, että he voivat tehdä mitä haluavat.
Perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kirjoitti tänään X:ssä Ylen tehneen "ison virheen, josta tulemme laittamaan sen vastuuseen". Mäkelältä kysyttiin tästä kirjoituksesta.
– Tätä varmaan tarvitsee kysyä Tynkkyseltä itseltään, mitä hän on sillä tarkoittanut. Omasta mielestäni se oli tarkoituksellinen provokaatio Yleltä ja en itse lähde enempää provosoitumaan siitä.