Hidasta vanhenemista -teoksen kirjoittanut Tyksin ylilääkäri Jan Sundell muistuttaa omien arvojen seurannan tärkeydestä.
Kolesterolin kyttääminen on monelle tuttu juttu. Vaikka myös esimerkiksi korkea verenpaine ja tupakka uhkaavat sydäntä, Tyksin ylilääkäri Jan Sundellin mukaan kolesteroliarvojen merkitystä ei tule vähätellä.
– Jokaisen ihmisen täytyisi tietää oma kolesteroliarvonsa. Nykyään ruvetaan olla sitä mieltä, että jo nuoresta lähtien, Sundell sanoo.
Lue myös: Neljä ruokavaliomuutosta, jotka auttavat alentamaan kolesterolia
"Kolesteroli voi olla 8 jo teini-iästä"
Sundellin mukaan osalle napsahtaa "elämän arpapelistä" ikävä rosvosektori.
– Kolesteroli voi olla 8 jo teini-iästä. Sitten, kun se ensimmäisen kerran mitataan, valtimot voivat olla jo kalkkeutuneet, Sundell sanoo.
Arvo pitäisi paitsi tietää, myös seurata ja tarvittaessa hoitaa.
Korkea kolesteroli ei itsessään ole sairaus, mutta voi johtaa sellaiseen. Lue kolesterolin vaaroista: "Kaikki tuntuu olevan hyvin, mutta äkkikuolema tuleekin ykskaks" – tämä tauti tappaa eniten suomalaisia