Tämän vuoden ilmastokokous alkaa maanantaina Azerbaidzhanin Bakussa. Kokouksen pääteemaksi on nostettu rahoitus, josta aiemmissa kokouksissa ollut todella vaikea löytää yhteisymmärrystä. Vaarana on, että kokouksen tulokset jäävät laihoiksi samaan aikaan, kun ilmastonmuutos etenee vauhdilla ja päästöjen vähentäminen olisi entistäkin kiireellisempää, kirjoittaa MTV Uutisten ympäristötoimittaja Päivi Mäki-Petäjä.
Vuosi 2024 on todennäköisesti mittaushistorian lämpimin. Tänä vuonna maapallon keskilämpötila on yli 1,5 astetta korkeampi verrattuna esiteolliseen aikaan. Pariisin ilmastosopimukseen on kirjattu, että ilmaston lämpeneminen pitäisi pysäyttää 1,5 asteeseen, mutta tavoite näyttää jo toivottomalta.
Vähän aikaa sitten Maailman ilmatieteen järjestö kertoi, että hiilidioksidin ja muiden kasvihuonekaasujen määrä ilmakehässä on noussut ennätyslukemiin.
Viimeksi Espanjassa poikkeukselliset tulvat aiheuttivat suurta tuhoa. Aiempaa rajummat myrskyt, metsäpalot, tulvat, kuivuuskaudet ja lämpöaallot ovat kylväneet tuhoa ympäri maailmaa.
Lue myös: Presidentti Stubb osallistuu Bakun ilmastokokoukseen
Todisteita ilmastonmuutoksesta on jo tarpeeksi
Ilmastonmuutoksen etenemisestä kertovia varoitusmerkkejä on lukematon määrä, mutta niihin ei reagoida mitenkään. Tai siis hallitukset eivät reagoi. Tutkijat kyllä huutavat äänensä käheiksi varoitusviestejä ja mielenosoittajat heiluttelevat turhautuneina ilmastotoimia vaativia kylttejään.
Yritykset toivovat vihreän siirtymän vauhdittamista ja sitoutumista päästöjen vähentämiseen. Ilmastonmuutoksesta huolestuneet kansalaiset vähentävät lihansyöntiä, hankkivat sähköautoja, vähentävät lentämistä tai hankkiutuvat eroon öljylämmityksestä.
Lukemattomat poliitikot ja muut päättäjät nostavat kädet korvilleen ja teeskentelevät, etteivät kuule mitään. Jos maailma ei tuhoudu tällä vaalikaudella, asialle ei tarvitse tehdä mitään. On niin paljon kiireellisempiä asioita.
Rajojen sulkemista vaaditaan, mutta ei ajatella, että paine rajoilla kasvaa entisestään, kun ilmastopakolaiset alkavat kolkutella portteja. Jos omat asuinseudut muuttuvat elinkelvottomiksi esimerkiksi sietämättömän kuivuuden, kuumuuden tai merenpinnan nousun takia, on pakko lähteä etsimään uutta kotia.
Lisääntyvien tulva-, myrsky- ja palotuhojen korjaaminen vie entistä enemmän rahaa ja pahimmillaan lukemattomia ihmishenkiä. Samalla kasvaa kansalaisten tyytymättömyys päättäjiin.
Trump romuttaa USA:n ilmastopolitiikan
Yhdysvaltain seuraava presidentti Donald Trump vetää jälleen maansa pois Pariisin ilmastosopimuksesta ja lisää fossiilisten polttoaineiden käyttöä. Maailman päästöjä on vähennettävä ilman Yhdysvaltoja. Se tuskin kannustaa muita valtionjohtajia. Tähän mennessä on nähty, että tehokkaimmin päästövähennyksistä voidaan sopia, kun maailman suurimmat saastuttajat, Kiina ja Yhdysvallat, ryhtyvät yhteistuumin hieromaan sopua ilmastotoimista.
Sosiaalisessa mediassa huudellaan, että ilmasto on aina muuttunut ja itse asiassa Suomea uhkaa uusi jääkausi eikä lämpeneminen. Se onkin totta, että tutkijat varoittelevat jo muutoksista golfvirrassa ja merivirtojen kiertoliikkeessä ja sen myötä Pohjolan viilenevästä ilmastosta. Jos niin kävisi, sekään ei ole hyvä kehityssuunta. Aiemmatkin muutokset ilmastossa ovat aiheuttaneet katastrofaalista tuhoa esimerkiksi lajien sukupuuton, nälänhädän ja tautien muodossa.
Lue myös: Amerikkalaisten pitävät ilmastonmuutosta lähes turhimpana vaaliteemana: "Se on median keksimää"
Azerbaidzhan ei vakuuta puheenjohtajamaana
Ilmastokokoukset ovat seuranneet toisiaan. Välillä on päästy pari askelta eteenpäin, mutta sitten taas on otettu takapakkia. Ja koko ajan ilmasto on lämmennyt. Välikokouksiin ei ole varaa, mutta ilmeisesti sellainen on taas tulossa. Öljyntuottajamaa Azerbaidzhan ei ainakaan ennakkoon vakuuta kokouksen puheenjohtajamaana.
En ymmärrä, miten ilmastoneuvottelijat jaksavat vuosi vuoden jälkeen motivoitua uudelleen ja jatkaa neuvotteluja tietäen, että merkittäviä tuloksia tuskin saavutetaan. Toki he voivat kertoa lapsenlapsilleen, että he edes yrittivät tehdä jotain, mutta valtioiden johtajat eivät kyenneet sitoutumaan riittäviin toimiin ilmastoa lämmittävien päästöjen vähentämiseksi.
Ja totta on sekin, ettei ainakaan vielä ole keksitty tuloksellisempaa paikkaa tai tapaa kaikkien valtioiden yhteisille ilmastoneuvotteluille kuin jokavuotiset YK:n ilmastokokoukset.