Brittiteini sairastui syöpään vain 19-vuotiaana. Nyt nuori nainen haluaa lisätä tietoisuutta munasarjasyövästä ja kehottaa naisia hakeutumaan lääkärin pakeille, jos he havaitsevat huolestuttavia oireita. Koskettavasta selviytymistarinasta kertovat muiden muassa New York Post sekä Daily Mail.
Kesällä 2017 Beth Dinsley huomasi itsessään jotain outoa. Opiskelija tunsi itsensä äärettömän väsyneeksi. Uupumus oli kuitenkin helppo pistää levon puutteen piikkiin: Beth oli siirtynyt suoraan yliopisto-opinnoista kesätöihin.
Pian Beth alkoi myös laihtua tahattomasti. Vasta 19-vuotias nuori menetti yli 12 kiloa elopainoa.
– Kaikki sanoivat minulle, kuinka hyvältä ja terveeltä näytän, joten en oikeastaan kyseenalaistanut sitä, Beth sanoo.
Terveys oli kuitenkin kaukana laihtumisen todellisesta syystä.
Lue myös: 7 pelottavaa syytä, miksi laihdut yrittämättä
Äiti patisti lopulta lääkäriin
Syksyllä Beth alkoi oksennella kuukautistensa aikana. Mutta koska pahoinvointi kuukautisten aikana ei ole ennenkuulumatonta, ei Beth kiinnittänyt siihen sen enempää huomiota.
Kun Beth loukkaantui rugbypelissä ja joutui päivystykseen nivusissa tuntuvan pistävän kivun vuoksi, hänelle kerrottiin kivun olevan syy ihonalaisesta mustelmasta ja lihasvauriosta.
Beth helpottui tiedosta, mutta hänen äitinsä ei. Jouluna vanhempi patisti tyttärensä lääkäriin. Vasta kun lääkäri vaati tehtäväksi tietokonekerroskuvausta, Beth alkoi toden teolla huolestua terveydentilastaan.
Muutaman päivän kuluttua kuvauksen tulokset saapuivat. Bethin oikeassa munasarjassa oli 30-senttinen syöpäkasvain. Se oli painanut nuoren naisen sisäelimiä ja aiheuttanut omituiset oireet. Rauhassa levinnyt kasvain oli lähettänyt etäpesäkkeitä Bethin rintaan.
Lääkärit laskivat Bethin selviytymisennustetta 95 prosentista 90 prosenttiin.
– Oli vaikea nähdä elämä prosenttiosuutena ilmoitettuna, varsinkin kun se laski, Beth sanoo.
Lue myös: Nuorten aikuisten syöpäriski kasvanut dramaattisesti – taustalla maailmanlaajuinen ongelma
Hoidot tehosivat nuoren naisen syöpään
Syöpähoidot alkoivat välittömästi tammikuussa 2018. Beth sai sytostaattihoitoja, joiden avulla kasvain pieneni. Lääkärit poistivat leikkauksessa loput kasvaimesta ja samalla koko oikean munasarjan.
Hoidot tehosivat ja nyt Beth on parantunut syövästä. Huumori on auttanut häntä hyväksymään 14 senttimetriä pitkän leikkausarven, jonka Beth on nimennyt idolinsa, näyttelijä Meryl Streepin mukaan.
Kun syöpä vei Bethin hiukset, äiti lohdutti tytärtään kehumalla tämän pään muotoa. Jos kuva ei näy, voit avata sen tästä.
Nykyään 21-vuotias Beth käy edelleen säännöllisesti seurannoissa syövän varalta. Hoitojen jälkeen Bethin kuukautiset ovat palanneet. Koska vasen munasarja toimii edelleen, lääkärit ovat arvioineet, ettei nuoren naisen hedelmällisyys ole vahingoittunut.
Beth on palannut yliopisto-opintojensa pariin, saanut uusia ystäviä ja alkanut seurustelemaan. Nuori nainen toivoo, että voi tarinallaan lisätä tietoisuutta munasarjasyövästä, jotta naiset hakeutuisivat ajoissa hoitoon.
Lue myös: Mikä on tappavin syöpä? Syöpälääkäri kertoo, mistä ennuste riippuu: "Syövän kanssa voi elää vuosia, vaikkei siitä paranisikaan"
Vuosittain yli 400 suomalaisnaista sairastuu
Munasarjasyöpä on toiseksi yleisin gynekologinen syöpä, johon sairastuu vuosittain runsaat 400 suomalaisnaista. Eniten munasarjasyöpää löydetään yli 60-vuotiailta naisilta, mutta tautiin voi sairastua nuorikin.
Koska munasarjasyöpä on alkuvaiheessaan oireeton, sen toteaminen yleensä viivästyy. Tämä tekee munasarjasyövästä huonoennusteisimman gynekologisen syövän.
Tyypilliset munasarjasyövän ensioireet ovat epämääräisiä yleisoireita, joita ovat:
- lievät vatsavaivat
- ruokahaluttomuus
- yleinen väsymys
- joskus myös hengenahdistus, yskä tai rintakipu
Munasarjasyövä oireilee yleensä vasta levinneenä. Tällöin oireita ovat:
- vatsan turvotus, täyteläisyys tai paineoireet
- maha- tai alaselkäkivut
- virtsaamis- ja ulostamisvaivat
- vuotohäiriöt
- yhdyntäkivut
- ruokahaluttomuus ja laihtuminen
Lue myös: Tätä vaarallisen munasarjasyövän oiretta yllättävän harva nainen tunnistaa: “On täysin mahdoton hyväksyä, että naisilta puuttuu tämä tieto”
Lue uusimmat lifestyle-artikkelit.
Lähteet: New York Post, Daily Mail, Terveyskirjasto, Kaikki syövästä