Hans Välimäki ja Arto Rastas tiimeineen laajentavat ravintolabisneksiään Helsingissä.
Viime aikoina medioista on saanut lukea lähinnä tunnettujenkin ravintoloiden sulkeutumispäätöksiä. MTV Uutisten Makuja-ruokasivuilla kerrottiin maanantaina Helsingin Töölössä sijaitsevan ravintola Aiton pistävän lapun luukulle kesäkuussa. Yli 14 vuoden ajan toiminut Aito sijoittui tänä vuonna 50 Suomen parhaan ravintolan listausessa sijalle 34.
Lue lisää: Yksi Suomen parhaista ravintoloista lopettaa toimintansa: "Helpompi tehdä päätös menestyvän ravintolan sulkemisesta vapaaehtoisesti"
Uusia ravintola-avauksia
Haastavien aikojen keskelle putkahtelee kuitenkin myös uusia ravintoloita. MTV:n ruokaohjelmista tuttu kokki Kari Aihinen paljasti aiemmin Viiden jälkeen -ohjelman erikoishaastattelussa avaavansa uuden ravintolan Helsinkiin syksyllä.
Nyt ravintolauutuuksista tiedottavat myös Michelin-kokki Hans Välimäki sekä keittiömestari Arto Rastas tiimeineen.
– Miksi avata vain yhtä ravintolaa, kun voi avata kaksi? keittiömestareiden tiedotteessa todetaan.
Välimäki ja Rastas avaavat Helsingin ydinkeskustaan syksyllä 2023 kaksi ravintolaa: italialaisen "bistron" sekä brittiläisestä ruokakulttuurista inspiroituvan, mereneläviin ja riistaan painottuvan gastropubin.
"Tavoitteenamme on avata yksi parhaista italialaisista"
Syyskuussa Korkeavuorenkadulle avautuva Italian Bistro Gina on sisarravintola Bistro Bardotille. Välimäen ja Rastaan lisäksi ravintoloiden taustalla vaikuttavat Maria Von Graevenitz-Välimäki sekä Miika Lönn. Ravintolassa tarjoillaan italialaisia klassikoita modernilla otteella.
Välimäki mainitsee ravintolan keittiön kulmakiviksi laadukkaan oliiviöljyn, valkosipulin, sardellin, erilaiset leikkeleet, basilikan ja auringossa kypsyneet oliivit, ripauksella rakkautta tietenkin.
– Simppeliä, mutta maistuvaa ruokaa, huolella valittuja viinejä ja hyvää palvelua. Siinä vasta pyhä kolminaisuus, Välimäki kiteyttää tiedotteessa ja jatkaa vielä:
– Olemme ystävien kanssa todenneet parhaiden italialaisten ravintoloiden usein sijaitsevan Italian ulkopuolella. Tavoitteenamme onkin avata yksi parhaista italialaisista tänne Helsingin Korkeavuorenkadulle.
Vaikka Italiassa ei yleensä bistro-nimeä käytetäkään, antaa se Välimäen mukaan tässä tapauksessa parhaan kuvan ravintolan tyylistä.
Lue myös: Tässä ovat Suomen parhaat ravintolat 2023 – katso 50 ravintolan listaus!
Tasokasta pubiruokaa
Toinen avattava ravintola on gastropubi The Rook, Ministry of Horns and Fins. Se avaa ovensa loppusyksystä Yrjönkadun ja Ratakadun kulmassa. Välimäki kertoo syöneensä muun muassa elämänsä parhaat osterit ja fish and chipsit Brittein saarilla.
– Gastropubit viehättävät, koska kynnys astua niihin sisään on matala, hintataso maltillinen ja tunnelma rento. Helsingistä on pitkään puuttunut tunnelmallinen, tasokasta pubiruokaa tarjoava ravintola, jossa voi viihtyä myös lasillisen äärellä, nauttia herkullisista sormisyötävistä tai viettää vaikka koko pitkän illan, Välimäki kertoo tiedotteessa.
Välimäen mukaan pubikulttuuri on kehittynyt Briteissä viimeisten vuosikymmenien aikana ja nykyään gastropubeilla voi olla vaikka Michelin-tähtiä.
The Rook -ravintolassa pääpaino tulee olemaan ruoassa ja pyrkimyksenä on valmistaa kaikki itse alusta alkaen.
Hans Välimäen ja Arto Rastaan Bardot-ravintola avautui Helsingin paraatipaikalle vuonna 2020 keskellä pahinta koronapandemiaa. Välimäki oli aiemmin mukana myös Penélope- ja Bardem -ravintoloissa, mutta myi oman osuutensa niistä vuonna 2021.