Makuja-sivujen kansikuva
Makuja

Huippukokki vinkkaa kauden herkut – joko olet kokeillut?

streathelsinki2
Streat Helsinki -tapahtumaa vietettiin aurinkoisessa säässä vuonna 2014.Str / Lehtikuva
Julkaistu 20.03.2015 20:00

Tuuli Lindgren

tuuli.lindgren@mtv.fi

Kausiruokaa voi syödä myös maaliskuussa. Suosi keittiössä esimerkiksi juureksia. 

Villiyrttispelialisti ja huippukokki Sami Tallberg haluaa viedä eteenpäin villiyrttien sanomaa. Tallberg luennoi ja kokkasi villiyrteistä Streat Helsinki -tapahtuman keskiviikkona järjestetyssä workshopissa. Workshopit ovat koonneet yhteen katuruoasta kiinnostuneita keskustelemaan ruoasta ja katuruokakulttuurista.

Tallberg suosii ruokafilosofiassaan villikasviksia ja kauden aineksia. Hän muistuttaa, että myös talvella voi syödä kauden mukaan.

– Maaliskuussa kausiruokaa ovat esimerkiksi juurekset, kuten punajuuri, ja erilaiset sipulit. Sipulia laitetaan usein esimerkiksi kastikkeisiin, mutta ne ovat yllättävän monikäyttöisiä. Moni huippuravintolakin on alkanut käyttää sipulia pääraaka-aineena, Tallberg kertoo.

Hän sanoo suosivansa kevättalvella myös riistaa sekä viljoja, kuten ohrahelmiä ja spelttiä. 

Tallberg syö lihaa, mutta arvostaa myös kasvisruokaa. Workshopissa hän loihti makupaloja punakaalista ja mukulaselleristä.

– Kasviksista on moneksi. Olen itse tehnyt sen tietoisen päätöksen, että alan kunnioittaa kasviksia siinä missä hummeria tai lihaakin.  

Villiyrttejä voi jo löytää

Aikainen kevät on saanut myös luonnon heräämään tavallista aikaisemmin. Tallberg kertoo, että luonnosta voi jo bongata villiyrttien versoja. Nokkonen, isomaksaruoho ja ruoholaukka alkavat jo nousta. Myös villikasvien suosio tuntuu nousevan vuosi vuodelta. 

– Moni alkaa heräillä siihen, että villiyrtit kuuluvat suomalaisiin raaka-aineisiin.

Viikon mittaiseksi kasvanut Streat Helsinki -kokonaisuus huipentuu
kaksipäiväiseen katuruokariehaan Helsingin Torikortteleissa 21.-
22.3.2015 klo 11–19.

Tuoreimmat aiheesta

Ruoanlaitto