Omenasato kypsyy ja on aika jälleen leipoa herkullista omenapiirakkaa. Jos etsit täydellistä ja kaupan päälle vielä helppoa omenapiirakkareseptiä, Sadun "somenapiirakka" on sinulle!
Ruokakirjoittaja ja toimittaja Satu Koivisto julkaisi blogissaan elokuussa 2019 omenapiirakkareseptin, joka keräsi valtavan somesuosion. Mehevä omenapiirakka on monen sitä testanneen mielestä vaatimattomasti maailman parasta.
Satu kertoo blogissaan kyseisen omenapiirakkaversion olevan perheensä rakkaimpia leivonnaisia.
– Mies kerta kaikkiaan rakastaa kaikenlaisia omenaista ja makeaa, ja koska puutarhamökillämme kasvaa viisi omenapuuta, piirakan materiaalia riittää huononakin omenavuotena yllin kyllin. Omenapiirakka oli myös yksi Gastronaatti II -kirjani suosituimmista resepteistä, ja yksi lukijoista keksi sille lempinimen #somenapiirakka. Nerokasta, Satu kirjoittaa.
Sadun omenapiirakkaa on ylistetty myös muun muassa Helsingin Sanomissa, jonka ruokatoimittaja Katja Bäcksbacka kehui reseptin ansainneen kaiken saamansa somesuitsutuksen.
Mantelijauhot täydellisen mehevyyden salaisuus
Mutta mikä Sadun omenapiirakasta tekee sitten niin erityisen hyvää? Vastaus löytyy ainesosalistalta. Tavallisten vehnäjauhojen lisäksi piirakkapohjaan käytetään mantelijauhoja. Satu kertoo keksineensä mantelijauhon laittamisen piirakkaan täysin sattumalta, kun kotona ei ollutkaan tarpeeksi vehnäjauhoja piirakan leipomista varten.
– Ruokakomerosta silmiin osui pussillinen mantelijauhoa, joka oli hankittu ties mistä syystä. Muistelin, kuinka eräs entinen työkaverini aina ylisti mantelijauhojen mukanaan tuomaa mehevyyttä leivonnaiseen kuin leivonnaiseen, ja niin päätin korvata vehnäjauhoista osan niillä. Uunista tuli ulos uskomaton herkku. Piirakan pohja oli ennennäkemättömän mehevä, jopa karamellisoitunut, ja se viimeinen murunen, jota kukaan ei ikinä tohdi ottaa, säilyi mehevänä seuraavaan aamuun.
Satu kertoo saaneensa paljon palautetta piirakkaa testanneilta kotileipureilta.
– Tää oli siis niin järkyttävän hyvää että!!, eräs palautteenantaja ylisti.
Herkku kaiken hypetyksen arvoinen
Testasimme Sadun reseptin itsekin ja voimme allekirjoittaa kaikki ylisanat. Somenapiirakka todella oli kaiken sen hypetyksen arvoinen herkku.
Piirakan maku ja koostumus tuntuivat vain paranevan leipomisen jälkeisenä päivänä. Omenoiden tuoma kosteus ja mantelijauhojen antama mehevyys yhdistettynä mausteisiin toivat etäisesti mieleen herkullisen runebergintortun.
Kuten Satu blogissaankin neuvoo, piirakkaa ei kannata missään nimessä ylikypsentää, vaan paistaa sitä mieluummin aavistuksen liian vähän aikaa. Näin varmistaa piirakan mehevän koostumuksen.
TESTAA RESEPTI: Omenapiirakka – Sadun ylistettyä somenapiirakkaa rakastavat kaikki
Lähde ja jutun pääkuva: Satukoivisto.fi
Kokeile myös maisemakahvilan piirakkaa - se onnistuu myös omenoista!
3:00