Sesongissa oleva vähäruotoinen kala voi sisältää arvokkaan yllätyksen.
Made on keskitalven suuri kalaherkku, joka on kuitenkin monille suomalaisille vielä hieman vieras raaka-aine. Tätä vähäruotoista ja herkullista turskakalaa kannatta kuitenkin ehdottomasti kokeilla!
Madekeitto on mahtava sesonkiherkku
Made nyljetään ja käytetään perinteisesti keiton raaka-aineena. Madekeitto onkin sesonkiherkku, jota kannattaa ehdottomasti kokeilla. Satokausikalenteri muistuttaa, että mateen voi myös fileoida, jolloin se käy pannulla paistettavaksi tai höyrytettäväksi.
Pro Kala ry:n mukaan moni saattaa vieroksua persoonallisen näköistä madetta, jos ei ole tottunut kalankäsittelyyn.
– Kalatiskin henkilökunta on kuitenkin apunasi: hyvin varusteltujen kauppojen kalatiskeiltä madetta saa ostaa kokonaisena, nyljettynä, fileinä ja tarvittaessa jopa kuutioina. Jos teet keittoa, voit pyytää perkeet mukaasi kalaliemen keittämiseen tai käyttää valmista lientä, Pro Kala ry:stä vinkataan.
Ennen ruoaksi valmistusta made tavallisesti nyljetään eli sen nahka poistetaan. Kaikki mateen valmistustavat eivät kuitenkaan vaadi nylkemistä, sillä nahka säilyttää makuaineita ja pitää kalan koossa kypsymisen aikana.
Voi sisältää arvokasta mätiä
Mateen mäti on monen mielestä suurta herkkua. Pro Kala ry muistuttaakin sen arvosta.
– Jos ostat kokonaisen mateen ja löydät siitä mätiä, olet onnenpekka! Mateen mäti on arvokasta, eikä sitä missään nimessä kannata heittää pois. Muista, että mäti täytyy pakastaa. Pidä suolattua mätiä pakkasessa vähintään vuorokausi ennen herkuttelua.
S-ryhmän mukaan mateen mädin saatavuutta on vaikea arvioida etukäteen, sillä osalla kaloista on mätipussi ja osalla ei.
– Madetta ei myydä pakattuna pakasteena, vaan jos sitä on tarjolla, se on aina tuoretta. Myöskään mateen mätiä ei myydä valmiiksi käsiteltynä, vaan sen käsittely täytyy tehdä itse, S-ryhmän sivuilla kerrotaan.
Mateen mädin käsittely
Tässä S-ryhmän vinkit mateen mädin esikäsittelyyn. Irrota mätipussit varovasti kalasta.
- Huuhdo mateen mätipussit ja kuivaa talouspaperilla.
- Suojaa leikkuulauta leivinpaperilla tai tuorekelmulla.
- Leikkaa mätipussi päästä auki ja kaavi pussi tyhjäksi kevyesti esimerkiksi pallovatkainta apuna käyttäen. Aloita avatusta päästä.
- Poista mahdolliset näkyvät verisuonet heti.
- Laita mäti kulhoon ja vatkaa se sileäksi pallovatkaimella, jolloin kalvot tarttuvat vatkaimeen.
- Pane mäti pakastimeen vuorokaudeksi, ennen kuin jatkat sen käsittelyä. Järvikalojen mäti tulee aina pakastaa sen takia, että järvikaloissa voi olla loisia, jotka kuitenkin kuolevat pakastimessa.
Mateen mädin voi nauttia esimerkiksi blinien kanssa. Mausta sulatettu mäti suolalla ja sekoita vaahdotetun kerman joukkoon. Mausta halutessasi sipulisilpulla ja esimerkiksi valkopippurilla.
Katso myös video: Jyrki Sukula jyrähtää: Suomessa on "häpeällinen" kalaongelma
10:12
Lähteet: Pro Kala ry, Satokausikalenteri, S-ryhmä