Makuja-sivujen kansikuva
Makuja

Valmista superterveellistä herkkua – maistuu aivan roskaruoalta

edamame
Edamame-pavut, eli vihreät soijapavut, ovat suosittuja japanilaisessa keittiössä. Shutterstock
Julkaistu 09.12.2016 13:28

Emmi Kärkkäinen

emmi.karkkainen@mtv.fi

Vihreistä soijapavuista valmistat helposti herkullisia ja ennen kaikkea terveellisiä naposteltavia. 

Monet naposteltavat herkut ovat koukuttavia ja niiden syömistä on vaikea rajoittaa. Tällaisia ovat myös edamame-pavut. Niiden hyvä puoli on kuitenkin se, että ne ovat kaiken lisäksi terveellisiä. Edamameja tarjoillaan usein sushi-ravintoloissa alkupaloina.

Edamamet ovat jo yksinään koukuttavan herkullisia, mutta tällä helpolla ohjeella teet niistä entistäkin herkullisempia. Tarvitset vain stir fry -kastiketta, seesaminsiemeniä, merisuolaa ja japanilaista furikake-maustetta. Furikakea löytyy Suomessa aasialaisista ruokakaupoista.

Stir fry -kastike

1,2 dl soijakastiketta
1,2 dl kanalientä
1 rkl maissitärkkelystä
1 rkl hunajaa
1 tl seesaminsiemenöljyä
1 tl riisiviinietikkaa
5 cm pala inkivääriä, kuorittuna ja raastettuna
2 valkosipulinkynttä raastettuna

Sekoita kaikki ainekset keskenään kattilassa tai pannulla. Anna keittyä 3 minuuttia, jotta maissitärkkelys paksuuntuu.

Kastike säilyy jääkaapissa suljetussa astiassa viikon.

Wasabi-edamamet

350 g kuorellisia edamame-papuja
1 rkl stir fry -kastiketta
½ tl seesaminsiemeniä 
2 rkl wasabi furikake-maustetta (löytyy aasialaisista elintarvikekaupoista)
ripaus merisuolaa

Keitä suuressa kattilassa vettä. Lisää edamamet kattilaan ja keitä, kunnes ne ovat kuumia. Siivilöi vedet pois ja siirrä pavut kulhoon. Lisää stir fry -kastike, seesaminsiemenet ja furikake. Sekoita.

Siirrä pavut tarjoiluastiaan ja mausta oman makusi mukaan merisuolalla. Nauti syömällä pavut kuoren sisältä ja heitä kuoret pois.

Lähde: Men’sHealth, tastes lovely

Tuoreimmat aiheesta

Pavut