Kotimaisia mansikoita ei tarvitse odottaa keskikesään asti, muistuttaa Hedelmän- ja Marjanviljelijäin liitto.
Kotimaiset mansikat ovat monelle suomalaiselle kesän kohokohta. Moni ajattelee niiden sesongin alkavan vasta keskellä kesää, mutta todellisuudessa näin ei enää tänä päivänä ole asian laita. Hedelmän- ja Marjanviljelijäin liitto muistuttaa, että kaupoissa on jo saatavilla kevään juhlakakkujen koristeeksi tuoretta kotimaista mansikkaa.
Lue myös: Yllättävät juhlapöydän inhokit – näitä ei kannatakaan tarjoilla vieraille
Mansikan satokausi pidentynyt
Miten tämä sitten on mahdollista?
– Mansikan satokausi on pidentynyt huomattavasti, kun mansikkaa viljellään sekä kasvihuoneissa että kasvutunneleissa. Viime vuonna niissä viljeltiin mansikkaa jo yli 75 hehtaarin alalla ja kevään lämpimien säiden takia tunnelimansikkaa kypsyykin jo runsaasti, liitosta kerrotaan.
Mansikasta tulee Suomen pitkän päivän olosuhteissa erityisen aromikasta ja makeaa. Liiton mukaan luvassa on pitkä ja makoisa mansikkakausi.
Jos pakkasesta sattuu vielä löytymään viime kesän mansikoita, kannattaa ne hyödyntää esimerkiksi mansikkakakun täytteenä. Hedelmän- ja Marjanviljelijäin liitto suosittelee sekoittamaan täytettä varten mansikoita ja banaaneja, jolloin saa helposti makean täytteen täytekakulle.