Suomalaisten rakastamaa kotimaista kurkkua myydään ruokakaupoissa pääosin muovikelmuun kääräistynä – miksi?
Suomessa vietetään kuluvalla viikolla 20.–26.3. valtakunnallista kurkkuviikkoa. Kurkku on tomaatin ohella yksi suosituimmista vihanneksistamme. Vuonna 2022 Suomessa syötiin Kauppapuutarhaliiton mukaan noin 165 miljoonaa kurkkua, mikä tarkoittaa 10 kiloa henkeä kohden.
MTV Uutisten Makuja-ruokasivuilla nostettiin aiemmin tällä viikolla esiin kurkun kilohinta, joka puhuttaa jälleen suomalaisten keskuudessa. Lohjalaisen Hortiherttuan puutarhan viljelijä Toni Tanner kertoi MTV Uutisille kurkun hinnanvaihtelun olevan täysin normaalia
– Minullakaan ei ole kristallipalloa, mutta hinta on joka vuosi käyttäytynyt samalla tavalla, eli talvella kurkku on kalliimpaa ja kesällä edullisempaa. Hinta pohjaa suoraan viljelykustannuksiin, Tanner sanoi.
Lue myös: Asiantuntija vinkkaa edullisen korvikkeen kurkulle ja tomaatille: "Ei kannata unohtaa"
Miksi kurkku kääritään muoviin?
Kurkun hintaa voivat nostaa myös esimerkiksi pakkauskustannukset. Viime vuonna Tanner kertoi Ylen haastattelussa Hortiherttuan hankkineen varastoon kurkuissa pakkausmateriaalia käytettävää muovia vuodeksi eteenpäin. Muovia hankittiin varuiksi varastoon hintojen noustessa ja saatavuusongelmien välttämiseksi.
Kurkun kääriminen muoviin saattaa joskus ihmetyttää joitakin kuluttajia, mutta Tannerin mukaan toimintatavalle on olemassa hyvä syy.
– Jos meillä ei ole muovia, sekin on katastrofi tuoretuotteelle. Muoviin kääritty kurkku vähentää ruokahävikkiä koko ketjussa, Tanner totesi viime vuonna Ylen haastattelussa.
Tanner kertoo MTV Uutisille, että muoviin kääriminen johtuu osin myös tuotteen kysynnästä: irtona myytävien tuotteiden suosio on vuosien mittaan laskenut. Myös korona-ajalla oli vaikutusta siihen, että ihmiset rupesivat karttamaan irtotuotteita.
– Olisihan meidänkin tahtotilamme myydä kaikki pakkaamattomina, mutta tänä päivänä tällaiset tuotteet eivät mene kaupaksi.
Jos tuotteella ei ole pakkausta, niin se tarkoittaa Tannerin mukaan kaupan silmissä sitä, että tuotettakaan ei ole. Pakkaukseen painetaan oleelliset pakkaustiedot.
– Rypäleitäkin myytiin vielä 10–20 vuotta sitten irtona, mutta tänä päivänä ne ovat rasiassa. Vaikka kuluttaja haluaisi ostaa irtona, niin kyllä se käsi vain ottaa sieltä sen pakatun tuotteen. Sitä kautta tuotteen pakkaaminen on meillekin elinehto. Toisaalta se myös parantaa säilyvyyttä.
Lue myös: Pitääkö kurkkua kuoria vai ei? 5 faktaa suomalaisten suosikkivihanneksesta
Muovikäärettä suurempi ilmastorasitus on pienikin kurkkuhävikki
Kauppapuutarhaliiton Jyrki Jalkanen muistutti muutama vuosi sitten Maaseudun Tulevaisuudelle jo parin prosentin hävikin kurkun painosta aiheuttavan muovikäärettä suuremman ilmastorasituksen.
Kurkun kääriminen muoviin lisää sen säilyvyyttä jopa pari viikkoa. Jos muovittamattoman kurkun hävikki kaupoissa ja kotitalouksissa lisääntyy pari prosenttia, ylittää se kelmuttamisen ilmastovaikutuksen.
Lisäksi kurkuissa käytettävä muovikelmu on viimeisen kymmenen vuoden aikana ohentunut kymmeniä prosentteja.
Kauppapuutarhaliiton mukaan kasvihuonetuotannossa käytetyt muovit lajitellaan ja kierrätetään asianmukaisesti. Useilla puutarhoilla on jo siirrytty biohajoavien materiaalien käyttöön, mutta joissain tapauksissa perinteinen muovi on edelleen ainut, tai paras vaihtoehto.
Lue myös: Kurkun kilohinta ruokakaupoissa ihmetyttää: Mitä eroa oikeasti on käyrällä ja suoralla kurkulla?
Katso myös: Mauri-kissa on kansainvälinen somejulkkis, joka rakastaa kurkkua
0:09