Makuja-sivujen kansikuva
Makuja

Kurkun kilohinta voi pian puolittua – tässä syy

1:40img
KATSO MYÖS VIDEO: Kurkkujen marinointi: Upota kurkkuviipaleet sitruunalimuun!
Julkaistu 21.03.2023 18:28

Petra Tuominen

petra.tuominen@mtv.fi

Kurkun kilohinta mietityttää kuluttajia. Selvitimme, mihin suuntaan suosikkivihanneksen hinta on lähiaikoina kehittymässä. 

Kuten MTV Uutisten Makuja-ruokasivuilla maanantaina kerrottiin, kuluvalla viikolla 20.–26.3. vietetään valtakunnallista kurkkuviikkoa. Kurkkua voisi kutsua yhdeksi suomalaisten kotitalouksien perusraaka-aineista, sillä se on tomaatin jälkeen käytetyin vihanneksemme. Kauppapuutarhaliiton mukaan kurkku on suosittua erityisesti tuoreutensa, makunsa ja helppokäyttöisyytensä vuoksi.

Kotimaisesta kurkusta puhuttaessa nousee keskusteluissa usein esiin väistämättä myös vihanneksen kilohinta. Kurkun hinnoittelu kummastutti suomalaisia jo viime vuonna, kun suosikkivihanneksen kilohinta kapusi ennätyskorkealle yli kuuden euron tuntumaan. Tällä hetkellä kotimaisen kurkun kilohinta on isommissa marketeissa hieman alle viiden euron. 

Onko suosikkivihanneksen hintaan odotettavissa lähiaikoina muutoksia suuntaan tai toiseen? Kysyimme asiaa kurkkuviljelijältä.

Lue myös: Kurkun kilohinta ruokakaupoissa ihmetyttää: Mitä eroa oikeasti on käyrällä ja suoralla kurkulla? 

Talvella kurkku on aina kalliimpaa

Karjalohjalaisen Hortiherttuan puutarhan viljelijä Toni Tanner kertoo kurkun hinnanvaihtelun olevan täysin normaalia.

Tiesitkö? Kauppapuutarhaliiton mukaan suomalainen kasvihuoneviljely on pudottanut tuotantonsa hiilijalanjälkeään 60 prosenttia vuosien 2004 ja 2021 välisenä aikana. Yhden kotimaisen kurkku- ja tomaattikilon tuottamisen vesijalanjälki on noin 20–35 litraa vettä. Espanjassa vesijalanjälki on 91-kertainen.

– Minullakaan ei ole kristallipalloa, mutta hinta on joka vuosi käyttäytynyt samalla tavalla, eli talvella kurkku on kalliimpaa ja kesällä edullisempaa. Hinta pohjaa suoraan viljelykustannuksiin. 

Kurkun hintakehitykseen ovat vaikuttaneet viime vuosina myös yleiset kustannusten nousut, kuten energian ja pakkausmateriaalien hintojen nousu. Kurkun hinta puhuttaa Tannerin mukaan yleensä juuri talvisin ja tällä hetkellä vielä normaalia enemmän, koska tuotantoa on ollut normaalia vähemmän.

– Hinnat nousevat, mutta kyllä ne ovat joka vuosi sieltä tulleet kesäksi alas. Pitkässä juoksussa hintojen on tietysti myös pakko hieman nousta, että tämä yritystoiminta on ylipäätään mahdollista, Tanner muistuttaa.

Lue myös: Pitääkö kurkkua kuoria vai ei? 5 faktaa suomalaisten suosikkivihanneksesta

Kilohinta voi puolittua

Kurkut kurkku

Kotimaisen kurkun tuottaminen on talvella kalliimpaa. 

Tuoreissa selvityksissä on käynyt ilmi, että monissa suomalaisperheissä pyritään nyt säästämään ruokakustannuksia. Kulutus on muuttunut varovaisemmaksi myös sellaisissa kotitalouksissa, joissa ostovoima on pysynyt ennallaan. 

– Kyllä se vain näkyy meidänkin tuotteissamme.

Tannerin arvion mukaan kurkun kilohinta yleensä puolittuu kesän kynnyksellä.

– Viime kädessä hintaan vaikuttaa kysynnän ja tarjonnan laki. Kesällä tuotantoa on enemmän, välillä jopa ylituotantoa – kesällä ollaan enemmän säiden armoilla. Tarjontaa on kesällä enemmän ja sitä kautta hinnat tulevat alas.

Lue myös: Asiantuntija vinkkaa edullisen korvikkeen kurkulle ja tomaatille: "Ei kannata unohtaa"

Suomalaiset popsivat kurkkua vuoden ympäri

Satokausiajattelun mukaisesti kotimaista kurkkua kannattaakin popsia suihinsa erityisesti kesäisin, tai vaikka säilöä etikkaliemessä talven varalle. Kurkut ja tomaatit ovat kuitenkin Tannerin mukaan jo vakiintuneet Suomessa ympärivuotisiksi tuoretuotteiksi.

– Olemme sillä tavalla onnellisessa asemassa, että vaikka tuote on meillä välillä kalliimpaa, niin siinä on saatavuutta. 

Tanner muistuttaa, että esimerkiksi Englannissa kauppojen laarit ovat olleet viime aikoina tyhjinä, kun viljelijät eivät ole viljelleet tuotantokustannusten nousun vuoksi ja tuontitavaraakaan ei ole tullut normaaliin tapaan. 

– Meillä kurkkua on vuoden jokaisena päivänä tiskissä ja kuluttaja on tottunut tuoretta kurkkua syömään. 

Lue myös: Heli lähti viemään roskia ja jätti Maurin hetkeksi yksin – kissan reaktiosta uutisoitiin ulkomaillakin

Tuoreimmat aiheesta

Ruokakauppa