Pro Kala ry muistuttaa, että silakoista voi valmistaa monipuolisest erilaisia ruokia.
MTV Uutisten Makuja-ruokasivuilla on aiemmin kerrottu siitä, miten suomalaiset ovat hieman unohtaneet silakan syömisen. Jopa 80 prosenttia suomalaisten syömästä kalasta tulee ulkomailta, samaan aikaan kun esimerkiksi Itämeren silakkaa päätyy lähinnä rehuksi ja vain murto-osa lautasille.
Silakan kulutus on laskenut vuosikymmenten varrella valtavasti: 2000-luvun alussa silakkaa syötiin reilun kilon verran henkilöä kohden, kun nykyään vastaava luku on vain noin 300 grammaa.
Suosituin kala suomalaisten ruokapöydässä on norjalainen kasvatettu lohi. Pro Kala ry muistuttaa, että myös silakka sopii uuniruokiin mainiosti.
– Ravintoarvoiltaan silakka on ihanteellinen syksyn pimeneviin iltoihin. Saamme yhä vähemmän D-vitamiinia auringonvalon avulla, joten ravinnosta saatavien vitamiinien tarve kasvaa. Silakassa, kuten muissakin kaloissa, on runsaasti D-vitamiinia. Lisäksi hopeakylkisessä pikkukalassa rasva on pehmeää ja proteiinia on runsaasti, Pro Kala ry:stä kerrottiin jo vuonna 2020.
Päivitä silakkapihvit tälle vuosikymmenelle
Pro Kala ry:sta muistutetaan, että makumieltymykset muuttuvat, eikä ole mikään pakko valmistaa perinneruokaakaan ikivanhalla reseptillä.
– Siksi kannattaakin päivittää käsitykset silakkaruoista tälle vuosikymmenelle. Silakkapihvejä ei tarvitse tehdä perinteiden mukaan, sillä tutusta raakaaineesta saa tehtyä myös aivan uudenlaisia herkkuja.
Perinteisesti silakkapihvien leivityksessä on käytetty ruisjauhoja. Pro Kala ry:sta kerrotaan, että Skotlannissa silakan sukulaiset sillit leivitetään kuitenkin kaurahiutaleilla, ja samaa voi kokeilla myös Itämeren antimiin. Silliresepteistä saa muutenkin hyvää inspiraatiota silakkakokkailuun, sillä kyseessä on itse asiassa sama kala: Itämeressä uiva silakka on sillin pienempi ja vähärasvaisempi alalaji.
Silakkapihvien muotokaan ei ole kiveen hakattu. Silakasta voi tehdä pihvejä samaan tapaan kuin muistakin kaloista, eli tekemällä kalasta massan, joka muotoillaan pihveiksi ja paistetaan pannulla. Massan maustamisessa taivas on rajana: aasialaisista mauista pitävä laittaa joukkoon chiliä ja inkivääriä, klassisempaa tyyliä edustaa puolestaan silakan ja lohen sekä sinappisen kermakastikkeen liitto.
Nappaa ohje: Aasialaiset silakkapihvit
500 g nahattomia silakkafileitä
3 cm:n pala inkivääriä
2 valkosipulinkynttä
1 limetti
puolikas pieni punasipuli
1 ruukku tuoretta korianteria
2 rkl kalakastiketta
2 rkl soijakastiketta
2 kananmunaa
1 dl pankojauhoja
2 rkl chilikastiketta (esim. srirachaa)
- Poista silakkafileistä nahka vetämällä. Pilko pieniksi paloiksi.
- Raasta inkivääri ja valkosipuli. Raasta limetistä kuori ja purista mehu. Hienonna sipuli ja korianteri varsineen.
- Laita pilkotut silakat, inkivääri, valkosipuli, limetin raastettu kuori ja mehu, sipuli ja korianteri kulhoon. Sekoita mukaan kalakastike, soija, kananmunat, pankojauhot ja chilikastike. Mausta suolalla ja pippurilla.
- Surauta ainekset sauvasekoittimella massaksi. Muotoile massasta juomatölkin pohjan kokoisia pihvejä.
- Lämmitä rypsiöljy ja seesamiöljy pannulla. Paista pihvit kauniin keltaisiksi, 8-9 minuuttia per satsi.
- Koristele chilillä ja tuoreella korianterilla.
Lue myös: Tätä ruokaa sinäkin voisit todellisuudessa syödä kymmenen kertaa enemmän – halvempaa kuin lohi: "Rasva on pehmeää ja proteiinia runsaasti"
Lähde: Pro Kala ry