Yhdysvaltalainen pikaruokaketju Kentucky Fried Chicken aiheutti Helsingin Itäkeskuksessa jonon, kun kymmenet ihmiset odottivat pääsyään kansainvälisen pikaruokaketjun Suomen ensimmäisen toimipisteeseen.
MTV Uutiset Live seurasi ravintolan aukeamista ja ruuhkaa kauppakeskus Itiksessä. Jonon ensimmäinen henkilö sai vuoden kanat ja 25 muuta jonossa ensimmäisenä ollutta ämpärillisen ruokaa.
Ilmaiset ämpärit jälleen houkuttivat ihmisiä, sillä toimittajan oli vaikea luovia tiensä sisälle ruuhkaiseen ravintolaan. Ensimmäisenä ravintolaan päässeet jonottivat ruokaa 11 tuntia eli keskiyöstä lähtien. Kuuntele heidän haastattelunsa videolta.
Valmistaudu Linnan juhliin ja seuraa juhlahumua erikoislähetyksissä
Klo 17–19 Valmiina Linnan juhliin -erikoislähetys Katri Utulan ja Katja Lintusen juontamana.
Klo 19–22 Juhlatunnelmaa ja mielenkiintoisia vieraita suorana Presidentinlinnasta.
Lähetyksiä voi seurata suorana MTV Uutisten verkkosivuilla ja Katsomossa itsenäisyyspäivänä 6. joulukuuta.
Ravintolaan oli jonottanut eräs henkilö teltassa maanantaista lähtien, mutta hän oli luovuttanut paikkansa ennen ravintolan aukeamista. Paikan päällä paljastui, että kyseessä oli tuotantoeläinten olojen puolesta mieltään osoitava Benjamin.
Asiasta raportoi muun muassa toimittaja ja tv-persoona Ina Mikkola Twitterissä.
– Benjamin jonotti kolme päivää teltassa ollakseen ensimmäinen, joka astuu pikaruokaravintola KFC:n vain siksi, että voisi kieltäytyä ilmaisista kanaruuista. Teko oli solidaarisuuden osoitus tuotantoeläimille, Mikkola kirjoitti.