Makaronilaatikkoakin suositumpi ruoka oli aikoinaan makaronivelli. Oletko sinä maistanut tätä klassikkoa?
Makaronipula on puhuttanut suomalaisten keskuudessa koko kesän ja syksyn. MTV Uutisten Makuja-ruokasivuilla kerrottiin aiemmin syyt ilmiön taustalla. Sen lisäksi, että makaronilinjasto meni kesällä rikki Myllyn Parhaan tehtaalla ja aiheutti jättimäisen takaisinvedon, myös Raisiossa painiskeltiin eräänlaisten makaroniongelmien kanssa.
Vinkkasimme myös ohjeen erityisen hyvään lihamakaronilaatikkoon. Katjan lihamakaronilaatikossa on nimittäin yksi ainesosa, joka tekee siitä mielettömän maukasta.
Raision testikeittiön kokkina työskentelevä Katja Vuorinen muistuttaa myös toisesta legendaarisesta makaroniohjeesta: oletko sinä joskus syönyt makaronivelliä?
Makaronivelli oli koko kansan ruokaa
Ennen kuin makaronilaatikosta tuli suosikkiruoka 1900-luvulla, siitä jalostettiin velliruoka: makaronivelli. Se oli käytännössä lämpimässä maidossa keitettyä makaronia, suolaa ja mahdollisesti voita.
Makaronivellin reseptejä löytyy jo 1930-luvulla julkaistuissa keittokirjoissa, mutta koska siihen tarvittiin teollisesti tuotettuja makaroneja, se yleistyi koko kansan ruoaksi 1950-luvulla. Koko kansan ruoka ei ole liioittelua, sillä makaronivelliä söivät niin työväki kuin toimihenkilöt, ja sitä saatettiin tarjota lounaaksi tai päivälliseksi, joskus jälkiruoaksikin. Kouluruokana sitä tarjottiin kolmella vuosikymmenellä, 1940–1960-luvuilla.
S-ryhmän vuonna 2017 julkaisemassa Ruoka-Kalevala-kirjassa kerrotaan, että suosikkivelli on kuitenkin jakanut kansan kahtia: se on ollut sekä kaivatuin että inhotuin ruoka. Monet mainitsevat sen etenkin 1950–1960-lukujen lohturuokana. Inhokiksi se joutui monella siksi, että sitä tarjottiin kouluruokana.
Miten herkullista makaronivelliä sitten tehdään? Nappaa Katjan ohje: Makaronivelli – lohturuokaa menneiltä vuosikymmeniltä
Lue myös: Katjan lihamakaronilaatikossa on yksi ainesosa, joka tekee siitä mielettömän maukasta
Katso myös video: Tiesitkö? Näin makaronia valmistetaan
2:23