Kelmuun kääritty avokado voi säilyä syömäkelpoisena pakastimessa jopa kuusi kuukautta.
Mikään ei ole ärsyttävämpää kuin huomata, että avokadot ovat jälleen kerran ehtineet kypsyä kauniin vihreistä ruskeaksi mössöksi. Tämän varsin yleisen ongelman voi kuitenkin estää yhdellä yksinkertaisella konstilla, jonka avulla tämä kallis hedelmä voi säilyä syömäkelpoisena jopa puolen vuoden ajan.
Tämä niksi toimii parhaiten niissä tilanteissa, kun sinulta löytyy kotoa avokadoja, joita et ehdi käyttämään.
LUE MYÖS: Ethän sorru yleiseen säilytysmokaan? Näin pidät banaanit tuoreena pidempään
Älä unohda merkata päivämäärää
Tärkeintä on säilöä avokadot siinä vaiheessa, kun ne eivät vielä ole ehtineet kypsyä liikaa.
Halkaise avokado ja kaavi hedelmäliha varovasti lusikan avulla pois kuoresta. Kääri avokadon puolikkaat muovikelmuun tai alumiinifolioon ja nosta pakastimeen. Voit myös pakastaa avokadon soseena, jolloin avokadon sekaan kannattaa lorauttaa hieman sitruunamehua. Pakasta ilmatiiviissä pussissa tai rasiassa.
Avokadoa pakastettaessa ei kannata unohtaa merkata pussin tai kelmun päälle päivämäärää, jolloin hedelmä on pakastimeen nostettu. Näin pystyt helposti katsomaan, kuinka kauan hedelmät ovat pakastimessa viettäneet, sillä ruoka ei säily pakastimessakaan ikuisesti. Käytä pakastettu avokado mielellään kuuden kuukauden sisällä pakastuksesta.
Pakastetun ja sulatetun avokadon rakenne saattaa hieman muuttua, mutta hedelmää voi tästä huolimatta käyttää huoletta salaatteihin tai vaikkapa guacamolen valmistukseen. Pienistä koostumuseroista huolimatta pakastettu avokado on taatusti parempi vaihtoehto kuin ruskea ylikypsä hedelmä.
Lähde: MittKök