Makuja-sivujen kansikuva
Makuja

Nerokas tapa käyttää ylijäänyt riisi – testasimme hittiohjeen: "Ehdottomasti jatkoon!"

2:01img
Näin syntyvät herkulliset crispy rice sushit.
Julkaistu 02.10.2021 09:03

Emmi Niiniaho

TikTokin hittireseptissä keitetystä riisistä paistetaan herkullisia "kakkusia".

Ylijäänyt keitetty riisi on oikein valmistettuna erinomainen raaka-aine. Riisin voi muiden jääkaapin aarteiden kanssa paistaa pannulla rapeaksi ja aikaan saa aivan uuden, äärimmäisen herkullisen annoksen.

Lue myös: Jäikö riisiä yli? Käytä se tähän mahtavaan ruokaa, jota voit muunnella helposti makusi mukaan

Jos olet kuitenkin valmistanut paistettua riisiä jo kyllästymiseen saakka, kannattaa kokeilla tätä Tiktokissa leviävää suosikkireseptiä. Tässäkin, The Kitchn-sivuston testaamassa ohjeessa riisi paistetaan, mutta kullanruskeiksi pieniksi "kakuiksi".

Paistamisen jälkeen riisimöykkyjen päälle voi lusikoida esimerkiksi marinoitua lohta tai muita sushimaisia täytteitä. Paistettuja riisimöllyköitä saatetaankin kutsua myös "rapeaksi sushiksi" ja täyteideoita löytyy TikTokista laidasta laitaan, kun etsii "crispy rice sushi" .

Helppo resepti vaatii vain hieman aikaa

Jos rakastat rapeaa riisiä, ihastut taatusti myös tähän reseptiin. Allekirjoittaneelle tuottaa usein sushia syödessä vaikeuksia niiden suuri koko ja turhan tahmainen koostumus, joka jää kitalakeen kiinni. Rapeissa riisikakuissa tällaista ongelmaa ei ole!

Rapeat riisikakkuset

Paistetut riisikakut voi täyttää esimerkiksi tuoreella tonnikalalla, tai vaikkapa ihanan kermaisen suutuntuman omaavalla avokadolla.

Resepti on sangen yksinkertainen ja helppo toteuttaa, mutta vaatii hieman odottelua ja enemmän aikaa, kuin yksinkertaisen paistetun riisin valmistaminen. Odottelu oli kuitenkin vaivan arvoista, sillä lopputulos oli superherkullinen. Crispy rice sushi meni ehdottomasti jatkoon!

Rapeita riisipaistoksia varten tarvitset reippaat viisi desilitraa kypsää sushiriisiä. Parhaan koostumuksen kannalta olisi hyvä, jos se olisi valmistettu jo edellisenä päivänä. Sushiriisi on koostumukseltaan hieman tahmaista, jolloin se pysyy myös paistettaessa paremmin kasassa.

Ruoka, johon Hans Välimäki ei ikinä laittaisi liemikuutiota – vinkit valmistukseen: "Isoin virhe, mikä Suomessa tehdään…"

Ota keitetty riisi jääkaapista ja tasoita se tuorekelmulla päällystetyn uunivuoan pintaan, noin kahden sentin paksuiseksi levyksi. 

Siirrä vuoka pakastimeen jähmettymään vähintään 45 minuutiksi, tai kunnes levy pitää muotonsa yhtenäisenä lankkuna.

Ota vuoka pakkasesta ja ripottele kummallekin puolelle vehnäjauhoja tai maissitärkkelystä. Leikkaa levy sitten pienemmiksi neliöiksi tai suorakaiteen muotoisiksi paloiksi. 

Tiktok resepti riisi paloiteltuna

Leikkaa jähmettynyt riisilevy sopivan kokoisiksi palasiksi.

Paista riisipalat öljyssä, kunnes ne ovat rapeita ja kullanruskeita kummaltakin sivulta. Anna jäähtyä tovi ja pinoa päälle sitten haluamiasi täytteitä.

Täytteiden kanssa voi käyttää hyvin luovuutta: hyödynnä tuoretta kalaa kuten sushissa tai pilko täytteeksi erilaisia vihanneksia ja hedelmiä, kuten kurkkua ja avokadoa ja mausta soijakastikkeella. 

Keitetyn riisin säilyttäminen ja uudelleen kuumentaminen

Riisissä esiintyy pieninä pitoisuuksina bacillus cereus -bakteeria, joka voi aiheuttaa ruokamyrkytyksen, Ruokavirasto kertoo. Tämän vuoksi keitetyn riisin oikeaoppinen käsittely on äärimmäisen tärkeää. Jos keitettyä riisiä jää yli ja haluat hyödyntää sen vielä seuraavana päivänä, se tulisi välittömästi jäähdyttää neljässä tunnissa +6 celsiusasteeseen ja sen jälkeen säilyttää jääkaappilämpötilassa, eli +4–+6 celsiusasteessa.

Kun riisi uudelleen lämmitetään, se tulisi kuumentaa kauttaaltaan yli +70 celsiusasteeseen.

Lähteet: The KitchnRuokavirasto

Tuoreimmat aiheesta

Ruoka