Lähes kaikkia tuoreita ruoka-aineita voi säilöä. Kesä on säilönnän kulta-aikaa, joten nyt jos koskaan kannattaa kaivaa säilöntätarpeet esille.
Videolla ruokatoimittaja Marita Joutjärvi paljastaa parhaat vinkkinsä marja- ja sienisadon hyödyntämiseen.
Marttaliitto ry:n kehittämispäällikön Emmi Tuovisen mukaan säilönnässä tärkeää on ensiluokkaiset raaka-aineet sekä puhtaat työvälineet.
– Raaka-aineiden on oltava tuoreita ja raikkaita sekä työvälineiden, kuten tölkkien, pullojen ja sulkimien puhtaita, Tuovinen luettelee.
Säilötessä kannattaa ylläpitää reipasta työtahtia, jotta säilöttävät tuotteet eivät kerkeä saastumaan.
– Säilöjän kannattaa olla melko nopea. Reippaalla työtahdilla estää kaikkialla ilmassa olevia pieneliöitä saastuttamasta säilöttäviä tuotteita, sanoo Tuovinen.
Jos tuotteiden säilöminen on mielessä, urakka kannattaa aloittaa saman tien, sillä käynnissä on paras sesonki. Jos säilöttävää on paljon, työ kannattaa jakaa useammalle päivälle.
Tähän virheeseen moni sortuu
Säilöä kannattaa aina tuoreita ja hyvälaatuisia elintarvikkeita. Tuovinen varoittaa yleisestä virheestä, jota ei kannata tehdä.
– Joskus ajatellaan, että pakastaa voi esimerkiksi ne marjat, jotka ovat jääneet syömättä. Säilönnässä kuitenkin kannattaa käyttää parhaita raaka-aineita, niin ne säilyvät pitkään hyvänä, hän toteaa.
Martan päivää, vietetään vuosittain 26. heinäkuuta.