Makuja-sivujen kansikuva
Makuja

Olet aina syönyt nuudelisi väärin – japanilainen ruoka-asiantuntija kertoo, kuinka se kuuluisi oikeasti tehdä: "Ihmiset eivät koskaan opi"

0:51img
Japanilaiset kansanedustajat vierailivat Suomessa maistamassa sushia.
Julkaistu 04.04.2019 15:00

Laura Matilainen

laura.matilainen@mtv.fi

Japanilaisen ruoka-asiantuntijan mukaan valitettavan moni meistä sortuu sekä nuudeleita valmistaessaan että syödessään virheisiin, jotka voivat antaa herkullisista nuudeleista aivan väärän mielikuvan. 

Japanilaisen ruoka-asiantuntija Bonnie Chungin mukaan suurin osa ihmisistä nauttii nuudeleita tavalla, jolla voi olla negatiivisia seurauksia makuelämykselle.

Vaikka vain harva lounasta nauttiva kehtaa syödä nuudelinsa kovaäänisesti ryystämällä, tämä on asiantuntijan mukaan juuri se tapa, jolla kyseinen ruokalaji kuuluisi oikeasti syödä.

Mitä enemmän meteliä, sen parempi!

Chungin mukaan Ramen nuudeleiden syöminen kuuluisi aloittaa nostamalla kulho käsien avulla lähelle kasvoja ja haistelemalla lientä.

Seuraava askel on nostaa kasa nuudeleita puikkojen avulla liemestä ja kuljettaa ne suoraan suuhun varoen roiskimasta ja mutristamasta huulia. Kun nuudeleiden päät ovat suussa, voit imea nuudelit puikkoja apuna käyttäen suuhusi. Ja sitten onkin liemen ryystämisen aika. Mitä enemmän meteliä toimenpiteestä lähtee, sen parempi!

Ja mikä tärkeintä, nuudelit kuuluisi Chungin mukaan ehdottomasti nauttia puikoilla, ei missään nimessä haarukalla.

shutterstock_603743717

Asiantuntija muistuttaa, että nuudelit voivat olla paljon muutakin kuin edullista pikaruokaa.

Chung haluaa muistuttaa ihmisiä myös siitä, että nuudelit voivat olla paljon muutakin kuin edullista pussitavaraa. Nuudeleiden valmistaminen ja syöminen voi parhammassa tapauksessa olla erityinen ja nautittava kokemus. 

– Monet yhdistävät nuudelit halpaan ja nopeaan ruokaan. Pikanuudeleiden suosio tarkoittaa sitä, että ihmiset eivät koskaan opi koskaan valmistamaan nuudeleita oikealla tavalla, Ching harmittelee. 

Muista huuhdella ennen syömistä

Sen lisäksi, että ihmiset syövät Chingin mukaan nuudeleita liian siististi, he eivät kovinkaan usein osaa valmistaa niitä kotonaan oikein. Välttyäksesi mössöiseltä lopputulokselta, nuudeleiden kypsennysaikaan tulee todella kiinnittää huomiota.

– Aivan kuten pasta, myös nuudelit tulee kypsentää al denteksi, tai shikoshikoksi, kuten Japanissa sanotaan. Mutta toisin kuin pastan kohdalla, nuudeleita ei voi kaataa suoraan kulhoon, vaan ne tulee huuhdella välittömästi vedellä. Huuhtelu poistaa ylimääräisen tärkkelyksen, joka tekee nuudeleista tahmaisia, Chung selittää.

LUE MYÖS: Lähes jokainen meistä sortuu samoihin virheisiin sushia syödessään – nämä voivat pilata makuelämyksen hetkessä!

Vaikka neuvo saattaa kuulostaa oudolta, kypsät nuudelit kannattaa miehen mukaan nostaa jäähtymään jäähauteeseen, mikä estää nuudeleita kypsymästä liikaa. Kun lisukkeet ovat valmiita, voit lämmittää nuudeleita nostamalla ne muutamaksi sekunniksi lämpimään veteen. 

Vaikka suurin osa meistä napsauttaakin nuudelit katki ennen kypsentämistä, tämä tapa kannattaa asiantuntijan mukaan unohtaa. Nuudelit edustavat japanilaisessa ruokakulttuurissa elämää, ja niitä pitäisi hänen mukaansa kunnioittaa enemmän.

Lähde: Mirror

***

1:30img

Tuoreimmat aiheesta

Ruoanlaitto