Suomen suurimmassa hampurilaisyhteisössä, Burger Lovers Finland -ryhmässä äänestettiin maamme parhaat burgeripaikat. Ykköspaikan nappasi helsinkiläisravintola ja palkintosijoille nousi myös kaksi ravintolaa Kuopiosta.
Burger Lovers Finlandin hampurilaisfanit ovat puhuneet: Suomen parhaat burgerit löytyvät yhteisön jäsenien mukaan helsinkiläisravintola Bites'ista. Bites-ravintoloita on itse asiassa Helsingissä kaksi, yksi Kampissa ja toinen Vallilassa. Molemmat Bites-ravintolat keräsivät ääniä burgerifaneilta.
– Olen itsekin käynyt Bites'issa useammin ja heidän burgerit ovat kyllä niin tasalaatuisen hyviä, että en yhtään ihmettele voittoa, toteaa äänestyksen järjestänyt Mikko Väisänen yksi Burger Lovers Finland -yhteisön perustajajäsenistä sekä Burger Lovers Festival -järjestäjistä.
Suomen parhaat burgeriravintolat top 3:
1. Bites Burgers, Helsinki
2. Burger 5, Kuopio
3. Gastrobar B/P, Kuopio
Hampurilaisyhteisön äänestys järjestettiin Väisäsen uuden Burgerpodi-podcastin ensimmäistä jaksoa ajatellen. Pian julkistetaan myös parhaan Suomen ulkopuolella sijaitsevan burgeriravintolan äänestyksen tulokset, ja muitakin äänestyksiä on luvassa.
Väisänen kertoo, että vaikka Bites olikin Suomen parhaan burgerin äänestyksessä selkeä voittaja, hajontaa tuli silti ääniin yllättävänkin paljon.
– Olemme aikaisempinakin vuosina tehneet näitä äänestyksiä, ja nyt tuli kyllä kohtuullisen hyvä hajonta ja ääniä annettiin useammalle paikalle. Kertoo siitä, että on tullut paljon uusia hyviä ja laadukkaita paikkoja.
Bites'issa kaikki tehdään käsityönä
Bites-ravintolan perustaja Ville Geitel kertoo olevansa todella otettu äänestyksen voitosta.
– On tietysti kiva kuulla arvostavaa palautetta. Tuote selkäesti toimii ja sen eteen tehdään duunia. Olemme iloisia, että käsityötä arvosteaan, Geitel sanoo.
Hän uskoo, että Bites’in suosion salaisuus piilee juurikin siinä, että kaikki tehdään itse.
– Burgeri on alusta loppuun käsintehty. Meillä on oma leipomo ja teemme paikan päällä kaikki aina pihveistä soosseihin.
Bites-ravintolan suosituin burgeri on kaikessa yksinkertaisuudessaan simppeli, mutta laadukas juustohampurilainen.
Geitel kertoo, että Bites’illa on poikkeuksellisestä keväästä huolimatta sujunut ihan mukavasti ja burgereita on mennyt kaupaksi take away -myynnillä.
– Onneksi jengi on tottunut tilaamaan burgereita mukaan, joten tilanne oli sillä tavalla meille hyvä. Teimme myös paljon työtä laadukkaiden pakkausten eteen.
Bites Vallila avaa ovensa normaalitoimintaan rajoitetuilla asiakaspaikoilla 1.6. ja Bites Kamppi pienen ehostuksen jälkeen 5.6. Geitelin mukaan Bites'in toimontaa on myös tarjoitus laajentaa myöhemmin tänä vuonna.
Laatuburgereita myös Kuopiosta
Kuvassa Burger5-ravintolan yrittäjät. Jos kuva ei näy, katso se täältä.
Jotain burgerikulttuurin kehittymisestä kertoo myös se, että yhä useammin ääniä annettiin myös Helsingin ulkopuolella sijaitseville ravintoloille. Suomen parhaat burgerit -äänestyksen sijat 2 ja 3 menivät Kuopioon. Kakkossijan nappasi Burger5 ja kolmanneksi eniten ääniä keräsi Gastrobar B/P.
– Vielä muutama vuosi sitten ääniä keränneet ravintolat olivat lähinnä stadista. Mutta muuallakin tehdään todella laadukkaita burgereita. Tiedän, että Kuopissa käytetään esimerkiksi todella laadukasta lähiruokaa. Lihat haetaan lähitiloilta ja sämpylät paikallisesta leipomosta, Mikko Väisänen sanoo.
Kuvassa Gastrobar B/P:n Cuban Frita -burgeri. Jos kuva ei näy, katso se täältä.
Kuopiolainen Burger5 oli viime kesänä mukana myös Helsingissä järjestetyissä Burger Lovers Festival -hampurilaisfestareilla. Väisäsen mukaan ravintolan burgerit olivat yksiä festivaalien suosituimpia. Tämän kesän Rautatientorille kaavailtu burgerifestivaali jouduttiin valitettavasti perumaan koronarajoitusten vuoksi.
– Kyllähän se ottaa kovasti pannuun, että ei päästä järjestämään, varsinkin kun viime vuoden tapahtuma oli niin iso menestys.
Burger Lovers Festival siirtyi tältä vuodelta kesäkuulle 2021.
***
Burger Lovers Finland -yhteisön Antti Suikkari ja Social Burgerjoint hampurilaisravintolan Mika "Pikkis" Tuomonen vierailivat viime kesänä Huomenta Suomessa ja paljastivat salat täydelliseen hampurilaiseen:
7:51