Niin sanotut puolikkaat viinipullot tekevät nyt kauppansa. Pienemmissä viinipulloissa on tarjolla yhä laadukkaampia viinejä, Alkosta kerrotaan MTV:lle.
MTV Uutisten Makuja-ruokasivuilla kerrottiin torstaina Alkon tämän vuoden hittijuomasta. Hieman yllättäen, korona-ajan ankeudesta huolimatta, suomalaisten ostoskoreihin on sujahtanut tänä vuonna hurja määrä samppanjaa.
– Samppanjan myynti on tänä vuonna kasvanut tammi-elokuun akselilla 25,9 prosenttia viime vuoteen verrattuna. Se on aika merkittävä nousu, kertoi MTV:lle Alkon tuoteviestintäpäällikkö Taina Vilkuna.
Vilkunan mukaan muutkin kuohuviinit ovat myynneissä 10,9 prosenttia plussalla tänä vuonna, kun taas puna- ja valkoviinien myynti on laskenut. Samppanjan suosion kasvu jatkuu Vilkunan mukaan jo toista vuotta peräkkäin.
– Viime vuosi oli itsessään jo poikkeuksellinen, mutta viime vuonnakin samppanjan myynti kasvoi.
Viiniä halutaan nyt pienemmissä pulloissa
Sen lisäksi, että suomalaisia on viehättänyt kuohujuoma, on viinihyllyillä nähtävillä myös toinen selkeä trendi: isojen pullojen sijaan nyt halutaan ostaa viini pienemmissä, esimerkiksi puolikkaissa pulloissa.
Normaalien 0,75 litran pullojen lisäksi viinejä on Alkon valikoimissa myynnissä niin 0,187-, 0,2- tai 0,25-litran pikkupulloissa kuin 0,375-litran puolikkaissa pulloissa. Valikoimassa on lisäksi hieman tavallista pienempiä 0,5-litran pulloja.
– Se on yksi vahvoista trendeistä, joka on näkynyt jo muutaman vuoden ajan. Ihmiset haluavat panostaa omaan terveyteensä, hyvinvointiinsa sekä unen laatuun. Sen vuoksi suositaan pienempiä pakkauksia, Vilkuna selventää.
Pienempien pullojen ostamiseen on olemassa myös muita käytännön syitä. Vilkuna muistuttaa, että Suomessa on myös paljon sinkkutalouksia. Pienen pullon kanssa välttää sen ongelman, että mitä tekisi ylijäävälle viinille. Hävikkiä tulee vähemmän, eikä ole ”pakko” juoda niin paljoa. Koska pienemmille pulloille on nyt selkeästi kysyntää, laajenee koko ajan myös tarjonta.
– Koko ajan tulee lisää tuotteita markkinoille ja yhä laadukkaampia viinejä pikkupulloihin.
Lue myös: Yllättävästä juomasta tullut tänä vuonna Alkon hitti: "Myynti on kasvanut huikeasti"
Videolla: Pienten pullojen vastapainona myös hanapakkaukset tekevät kauppansa. Tiesitkö sinä näitä niksejä?
2:10