Oikeina terveyspommeina pidetyt mantelit olisi hyvä ottaa osaksi ruokailutottumuksia useiden terveyshyötyjen nimessä.
Manteleita on jo pitkän aikaa pidetty erityisen terveellisenä osana ruokavaliota ja niiden on todettu tekevän hyvää erityisesti sydämen terveydelle. Jo kourallinen manteleita päivässä voi auttaa entistä paremmin suojautumaan sydänsairauksilta – etenkin, jos sairastaa diabetesta.
Manteleista voi olla apua myös verensokeriarvojen pitämiseen tasaisena, sillä niillä on alhainen glykeeminen indeksi. Tästä syystä mantelit sopivat nautittavaksi erityisen hyvin esimerkiksi aamiaisella.
Myös korkean proteiinipitoisuuden vuoksi manteleita pidetään ravintoarvoltaan erityisen terveellisinä. Manteleiden sisältämä ravintokuitu auttaa proteiinin ohella pitämään nälän loitolla.
Näin otat mantelit osaksi ruokavaliotasi:
1. Herkuttele manteleita osana hedelmäsalaattia.
2. Lisää mantelivoita aamiaismurojen joukkoon.
3. Sekoita itse mantelivoita jauhamalla tehosekoittimella muutama desilitra manteleita kerralla. Kun malttaa jauhaa mantelit rauhassa, niistä muodostuu kermaista voita.
4. Lisää smoothien tai kahvin joukkoon mantelimaitoa.
5. Korvaa voi mantelivoilla.
6. Lisää salaattiin manteliöljyä samaan tapaan kuin lisäisit sen joukkoon oliiviöljyä. Manteliöljystä tulee salaattiin miellyttävä, pähkinäinen maku.
Lähde: Blackdoctor