Lisää ruokavalioosi terveellisiä manteleita!
Erilaisia pähkinöitä on jo pitkään pidetty terveellisenä osana ruokavaliota. Muun muassa manteleiden on todettu tekevän hyvää sydämen terveydelle. Tutkimusten mukaan jo pieni kourallinen manteleita päivässä voi ennaltahkäistä sydänsairauksia – etenkin, jos olet diabeetikko.
Mantelit ovat oiva herkku aamupalaksi
Manteleista voi olla apua myös verensokeriarvojen pitämiseen tasaisena, sillä niillä on alhainen glykeeminen indeksi. Tästä syystä mantelit sopivat nautittavaksi erityisen hyvin esimerkiksi aamiaisella.
Myös korkean proteiinipitoisuuden vuoksi manteleita pidetään ravintoarvoltaanterveellisinä. Manteleiden sisältämä ravintokuitu auttaa proteiinin ohella pitämään nälän loitolla.
Ota mantelit osaksi ruokavaliotasi:
1. Herkuttele manteleita osana hedelmäsalaattia.
2. Lisää mantelivoita aamupuuron tai myslin joukkoon.
3. Sekoita itse mantelivoita jauhamalla tehosekoittimella muutama desilitra manteleita kerralla. Kun malttaa jauhaa mantelit rauhassa, niistä muodostuu kermaista voita.
4. Lisää smoothien tai kahvin joukkoon mantelimaitoa.
5. Korvaa voi mantelivoilla.
6. Lisää salaatteihin manteliöljyä samaan tapaan kuin lisäisit sen joukkoon oliiviöljyä. Manteliöljystä tulee salaattiin miellyttävä, pähkinäinen maku.