Rainbow-tuotteiden piti kadota – miksi niitä on edelleen kaupoissa?

rainbow kirjolohi
S-ryhmän kaupoissa myydään edelleen monia Rainbow-tuotteita. MTV

S-ryhmän kaupoissa myydään edelleen Rainbow-tuotteita. Milloin ne katoavat hyllyistä? 

S-ryhmä ilmoitti marraskuussa 2023, että suomalaisille tuttu Rainbow-tuotemerkki lopetetaan.

Rainbow'n tilalle tulee yhteispohjoismainen Coop-niminen tuotesarja, joka tulee kattamaan Rainbow'n tavoin yli 1 500 tuotetta. 

Viime vuonna kerrottiin, että siirtymäaika tuotteiden vaihtumiselle tulee olemaan pitkä, eivätkä Rainbow-tuotteet katoa hyllyistä yhdessä yössä. Vuoden aikana osa tuotteista on jo vaihtunut Coop-merkin alle, mutta S-ryhmän kaupoista löytyy edelleen runsaasti Rainbow-tuotteita. 

Milloin nämä tuotteet katoavat kaupoista lopullisesti, ja miten ne todellisuudessa korvataan? Kysyimme asiaa S-ryhmältä.

Rainbow-tuotteita riittää vielä ensi vuodellekin

S-ryhmän omista merkeistä vastaava johtaja Nina Paavilainen kertoo MTV Uutisille, ettäCoop-tuotesarjalla on pohjoismaisella tasolla käynnissä brändiuudistus ja kaikkien satojen tuotepakkausten uusiminen ottaa aikansa.

– Meillä on myös varastossa vielä pitkään säilyviä Rainbow-tuotteita ja Rainbow-pakkausmateriaaleja, ja mielestämme on järkevää myydä nämä ensin loppuun. Siksi tarkkoja aikatauluja on vaikeaa ennustaa.

Tuotteet vaihtuvat Coop-tuotteiksi vuosien 2024 ja 2025 aikana.

Muuttuvatko reseptit?

Paavilaisen mukaan suurelle osalle tutuista Rainbow-tuotteista löytyy vastaavat tuotteet Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa Coop-merkkisinä. Voi kuitenkin olla, että joidenkin tuotteiden resepteihin tulee muutoksia.

– Osa Coop-tuotteista on käytännössä samoja kuin aikaisemmin Rainbow-merkillä myytävät tuotteet ja osa tuotteista on reseptiikaltaan uusia.

Mistä kuluttaja voi sitten tietää, milloin oma lempparituote katoaa hyllystä? 

– Suosituimmille Rainbow-tuotteille tulee tai on jo tullut vastaava tai reseptiikaltaan jopa parempi vastine Coop-merkin alle. Tällä hetkellä isoimmista myymälöistä löytyy jo yli 900 erilaista Coop-tuotetta, Paavilainen vastaa,

Katso myös: Onko alkuperäisen voittanutta? Testasimme huippusuositut ananaslonkerot

Halpistuote yllätti ananaslonkeroiden makutestissä 8:09
Katso videolta Halpa vs. kallis -makutestin tulos.

Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat

    • card_kaappaus_keittiossa
      Kaappaus keittiössä

      Huippukokki Kari ‘Kape’ Aihinen rientää suomalaisten kotikokkien avuksi. Nirsoilu, napostelu ja liian yksipuoliset ruokavaliot jäävät historiaan, kun Kape palauttaa keittiöihin tekemisen ilon sekä tuo lautasille värejä ja terveellisiä, maukkaita ruokia. Tehdään keittiöstä taas kodin paras paikka!