Saimme kutsun testaamaan Ravintola Näsinneulan tarjontaa. Tajusin samalla, miten paljon olenkaan tahattomasti syrjinyt Tampereen kulinaarisen pohjan merkkipaalua. Siihen löytyi muutamia syitä alitajunnasta. Olen työskennellyt Särkänniemessä monessa tehtävässä. Paistanut burgeria, toiminut hissipoikana, markkinoinut ulos, viestitellyt sisään. Markkinointipuolella tuli kerran kuukaudessa tilaisuus illastaa Neulassa. Niinpä sen jälkeen tuli helposti valittua muu ravintola illallisille, vaikka paikan antimiin olinkin tykästynyt. Toisekseen Näsinneulasta ei nykyisin liiemmin puhuta. Lähiruoan uranuurtajana toiminut ravintola ei vain tule palkintosijoilla mieleen illallispaikkaa miettiessä. Oli mielenkiintoista nähdä, mitä vuosikymmenessä on ehtinyt tapahtua. 
ENNEN. Tällä kertaa on disclaimerina mainittava, että illallinen tarjottiin talon puolesta ja isäntänä toimi ystäväni. Keskityn siksi ruokaan ja jätän tunnelmakuvailut vähemmälle. Saimme valita listalta vapaasti annoksia ilman menujen seuraamista. Alkukuohuvana meille tarjoillaan mahtavan maukas, hapokas ja marjaisa Ruinart Brut Rosé, jonka täyteläisyys komppaa erinomaisesti yhteen keittiöntervehdyksen eli nieriä-confitin, hollandaise-vaahtokastikkeen, maa-artisokkaterriinin ja punajuurilumen kera. Kenties suurin syömäni keittiöntervehdys, joka antoi viitettä tulevasta. Makua ei säästellä ja syksyinen sesonki alkaa vallata lautasia. 
ALKUUN. Otin ensimmäiseksi alkuruoaksi kylmäsavustettua ja soijaglaseerattua ankanrintaa linssi-selleri-omenasalaatin sekä punajuuripyreen kera. Hiukan pelästyin annoksen kokoa. Sehän kävisi pitkässä menussa pääruoasta. Muistikuvat sinänsä herkullisista pikkupiiperryksistä päivitetään kerrasta uusilla. Savua on juuri sopivasti alkupalaksi, liha täydellisen kypsää ja kokonaismaku täynnä syksyn tuhteja aromeja. Heinrich Blaufränkisch nostaa lempeillä tanniineillaan ja metsäisellä marjaisuudella annosta sykäyksen ylöspäin ja keskelle ruskan sävyjä.
Vaimo sai eteensä manteli-tillimuruilla kuorrutettua graavisiikaa, siika-jokirapu -ballotinea, rapumajoneesia ja muikunmätiä. Toimiva kokonaisuus ilman yllätyksiä suuntaan tai toiseen. Godelia Godello Dona Blanca tarjoaa kimppaan onnistuneesti hedelmäistä, mutta raikasta makua.
Toisena alkuruokana nautin suppilovahverovanukasta, pikkelöityä mustajuurta, paahdettuja sieniä, kukkakaalipyreetä ja kikherneitä. Kaunis annos, jonka herkät (kokonaisuuteen nähden) ja tasapainoiset maut herättelevät näläntunnetta uudelleen pintaan. Pohjolan makujen keskellä ihmettelen aluksi kikherneiden valintaa, mutta maun ja rakenteen puolesta homma ei herätä kysymyksiä. Vanukas on esillepanon kannalta haastava laji, mutta tämä oli illan kaunein annos. Louis Sipp Pinot Gris tuo sienimäisellä, mutta raikkaalla voimakkuudellaan kokonaisuuden hyvin kasaan. 
PÄÄLLE. Pääruoaksi poroa kolmella tapaa. Paistettu ulkofilee puolukkakastikkeen kera sulaa kielelle, kun taas pitkään haudutettu niska tuo suuhun lempeää voimaa. Poronmaksaterriini on maksaisuudessaan hyvin voimakas ja kokonaisuudesta jyrkästi ponnahtava. Ei siinä, pidän maksasta, mutta hätkähdin. Haarukkaan napattu pala juuresperunakakkua pehmentää kokonaisuutta mukavasti. Palsternakka-naurispyree ja puolukka-porkkanahilloke antavat kylkeen tyylikästä suomalaista kumppanuutta.
Genium Celler Priorat pärjää porolle mainiosti pureksittavan ryhtinsä ansiosta.
Vaimolle fisua. Paistettua kuhaa pinaatti-perunakohokkaan, kukkakaalipyreen, tomaatti-limekastikkeen ja limemarinoitujen tiikeriravunpyrstöjen kera. Yllättävän itämainen annos navigoi makumaailmaa Japania liipaten. Maunsa puolesta illan ensimmäinen yllättäjä, mikä herätti pohtimaan, onko päälinja turhankin kotiinpäinvetävä. Maultaan upea annos, jonka sävyjä jää tutkimaan läpi syömisen. Tiikerirapujen mukanaolo näissä maisemissa oikeutetaan maun täydentäjänä. J² Riesling Trockenin sitruunaisen omenainen koostumus tuki tyylillä annoksen komponentteja. 
VÄLIIN juustot. Melkein ei jaksaisi, mutta uhraudun. Lähijuustokolminaisuuden aloittaa räväkkä Mouhijärven Herkkujuustolan Villi-Vili. En muista, milloin olisin syönyt yhtä voimakasta juustoa. Peltola Blue ja Herkkujuustolan Savuhilma kuuluvat omiin kotikeittiönkin kestosuosikkeihin. Luksusta antamassa pähkinäleipä ja karviaishilloke sekä hämmentävän persoonallinen makea viini täynnä mausteisuutta, kukkaisuutta sekä rusinaa, Aleatico Sovana DOC Superiore. Upea tuttavuus!
JÄLKEEN. Jälkiruoaksi kaikki. Keskelle pöytää maisteltavaksi. Lasiin makeiden viinien suosikkituottajaltani yli rajojen toimiva Kracher Zweigelt Beerenauslese. Aloitan valkosuklaamoussekakusta kera vadelmasorbetin ja -vaahdon, minttukreemin ja karamellikastikkeen. Raikkaan puhtaita makuja, mutta yksinään turhan suoraviivaista. Niinpä karamellin tömäkkä vastapaino heilauttaa annoksen jiiriin.
Kierros jatkuu suklaaganachella ja suklaakakulla, joille antavat komppia kurpitsasorbetti, pähkinäpraliini, omenapyree sekä paahdetut makeat kurpitsansiemenet. Kombona lusikassa erittäin tyylikäs konvehtimainen elämys.
Viimeiseksi saan, mitä muut ovat malttaneet jättää jäljelle pannacottamaisesta sitruunavanukkaasta höystettynä mustikkagranitella, mustikkahillokkeella sekä ruiscrumblella ja marengilla. Hauskasti yhteentoimivat maut, mutta annoksen hienoudet olivat menneet parempiin suihin.
TIIVISTYS. Vatsa on täpötäysi, mutta mitä jäi käteen ja mieleen? Ensimmäinen mielikuva on tyytyväisyys illan antiin. Mikään annos ei pettänyt. Oikeastaan ei mikään osanenkaan. Eeva Kokon luotsaama keittiö osaa homman. Kuin kiskoilla. Meitä palveli läpi illan 2013 vuoden nuoreksi sommelieriksi valittu Elisa Närhi. Hänen pursuavaa viinituntemustaan jaksaisi kuunnella pitempäänkin. Käyttäkää ihmeessä tätä tietopankkia hyväksenne aterioinnin yhteydessä! Näsinneulassa syömistä hallitsee vahvasti myös maisemat. Jokainen vuodenaika, auringon sijainti ja rakennuslupa muuttavat näkymää. Se tunkee väkisinkin hyvällä tavalla mukaan tunnelmaan ja keskusteluun.
En ollut silti kokonaisuuteen haltioitunut. Mietittyäni hetken miksi, tuli nopeasti mieleen luovuus. Ainoastaan kuha-annos pysäytti erilaisuudellaan. Kun keittiö yltää onnistuneesti itämaisiinkin makuihin, löytyisi ruutia isompiin makupaukkuihin. Kaukomailta ei ideoita tarvitse hakea. Yllättäviä makuja, makupareja ja tekniikoita löytyy kokeiltavaksi ihan lähimaastostakin. Näsinneula yllätti minut joka tapauksessa positiivisesti. Pelkäsin sen pölyttyneen enemmän. Pohja on vahva ja sille kestää rakentaa vielä lisää. Vauhtia ja vivahteita voi ottaa vaikkapa Särkänniemen alkusyksyisestä street food -tapahtumasta, jossa neulan kokit osoittivat perustaitonsa hienosti katuruoan merkeissä.
Ravintola Näsinneula
Särkänniemi, Tampere
