Tutkimuksissa suoliston hyvinvointi on yhdistetty moniin terveydellisiin seikkoihin aina mielenterveydestä syöpäriskiin. Ei siis ole täysin yhdentekevää, kuinka suolistoasi kohtelet.
– Suolisto pitää sisällään lukemattoman määrän bakteereja, jotka näyttelevät elimistömme toiminnan kannalta tärkeämpää roolia kuin uskommekaan, Columban yliopiston lääketieteellisen laitoksen professori Kara Gross Margolis kertoo Men’s Health -sivustolle.
Seuraavilla ruokaan liittyvillä virheillä voi olla ikäviä seurauksia paitsi suolistosi terveyden, myös kokonaisvaltaisen hyvinvointisi kannalta.
1. Juot aamuisin pelkkää kahvia
Vaikka tutkimukset aamupalan tärkeydestä ovatkin ristiriitaisia, suoliston terveyden kannalta aamupala on asiantuntijan mukaan kriittinen asia. Tämä johtuu pääasiassa siitä, että suoliston mikrobeilla on yllättävän suuri rooli vuorokausirytmin säätelyssä. Kuitupitoinen aamupala ruokkii nimittäin mikrobeja, joita tarvitaan heräämiseen.
Oikeanlaisen aamupalan ansiosta mikrobit lisääntyvät ja vapauttavat kemikaaleja, joita tarvitset saadaksesi päiväsi kunnolla käyntiin. Aamupalan väliin jättäminen voi tehdä aamuistasi toivottua hitaampia.
2. Et syö riittävästi kuitua
Kananmuna-aamiainen ja sushi-illallinen kuulostavat terveellisiltä vaihtoehdoilta, mutta kuidun puute tekee näistä ruoista ei niin hyviä -vaihtoehtoja.
– Hyvät bakteerit syövät kuitua, se on niiden karkkia. Kuidun kuluttaminen saa ne tuottamaan lyhytketjuisia rasvahappoja, jotka estävät tulehduksia ja auttavat suoliston hermopäätteitä toimimaan, professori Jack Gilbert kommentoi kuidun hyötyjä.
Kuidun puute voi aiheuttaa vatsaongelmia, kuten ummetusta ja turvotusta. Liian vähäinen kuidun saanti saattaa osaltaan liittyä myös mielialan säätelyyn, joten jos haluat tarjota sekä vatsallesi että mielelläsi parasta mahdollista ravintoa, muista kiinnittää huomiota ruokavalion sisältämään kuituun.
3. Nautit liikaa epäterveellisiä rasvoja
Pikaruoan syöminen voi aiheuttaa turvotusta, ummetusta ja ripulia, sillä sokeri ja epäterveellinen rasva ruokkivat suoliston huonoja bakteereita.
Epäterveellisten rasvojen määrään kannattaa kiinnittää huomiota myös siksi, että ne sekoittavat helposti suoliston normaalin toiminnan. Epäterveellinen rasva voi nimittäin ohentaa suolistosi luonnollista limakerrosta ja heikentää samalla immuunijärjestelmäsi toimintaa. Epäterveellisten aterioiden nauttiminen voi siis kirjaimellisesti tehdä sinut sairaaksi.
4. Syöt liian nopeasti
Koska viimeksi istuit kunnolla alas nauttimaan lounasta? Ruoan nopea hotkiminen työpöydän ääressä tai sohvalla johtaa helposti siihen, että suolistoosi päätyy ilmaa. Ja jokainen tietää, kuinka paljon suolistossa vääntävät ilmakuplat voivat vaikuttaa kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin.
Rauhallisen aterioinnin lisäksi ilmavaivoista kärsivän kannattaa kiinnittää huomiota myös suoliston kaasua lisääviin tapoihin, kuten purukumin syömiseen ja virvoitusjuomien nauttimiseen.
Lähde: Men's Health