Vähärasvainen sianliha voisi kiinnostaa kuluttajia, mutta tuote ei välttämättä tule koskaan myyntiin.
Useimmat terveellistä ruokavaliota noudattavat välttelevät pekonia, sillä tyydyttynyttä rasvaa sisältävä lihaisa herkku ei ole mikään terveellisin aamiaisvaihtoehto. Pannulla tirisevän pekonin tuoksua on kuitenkin monien vaikea vastustaa.
Mitä jos pekoni olisi kuitenkin terveellisempää, mutta silti yhtä uskomattoman hyvän makuista? Se voi olla jo pian mahdollista.
Kiinalaiset ja englantilaiset tutkijat kertovat nimittäin kehittäneenä geenimuunneltuja sikoja, joissa on 24 prosenttia vähemmän rasvaa kuin tavallisissa possuissa.
Tutkijat laittoivat sikoihin geenin, jonka avulla ne pystyvät säätelemään paremmin kehonsa lämpötilaa polttamalla rasvaa. Tavallisilla sioilla rasva nimittäin yleensä kertyy kehoon. Tutkimuksen mukaan eläimet, joilla geeni oli lisätty, olivat hoikempia ja niillä oli matalampi rasvaprosentti.
Tutkijat kertovat, että he ovat onnistuneet luomaan nyt 12 'vähärasvaista' sikaa.
Geenimuuntelu voi edistää sikojen hyvinvointia
Tutkimuksessa sikoihin lisättiin hiirten versio geenistä, jonka avulla eläin säätelee kehonsa lämpötilaa. Geeni löytyy suurimmalta osalta nisäkkäistä, mutta sioilla sitä ei ole.
Tasapainoisen kehon lämpötilan säilyttäminen on ongelma varsinkin pienille possuille talvella, jotka eivät ole ehtineet kerätä tarpeeksi rasvaa kehoonsa.
Geenin lisäämisellä sikojen paleleminen voitaisiin välttää. Tutkimuksen päätarkoitus olikin tehdä sikojen kasvatuksesta edullisempaa sikatiloille sekä ehkäistä possujen kärsimistä talvella.
Geenin toivotaan tulevaisuudessa tuovan jopa miljoonien säästöt sikatilojen lämmitys- ja ruokkimiskustannuksiin sekä vähentävän sikojen kuolemia talvella. Tutkimuksen tuloksien kerrotaan olevan merkittäviä eläinten hyvinvoinnin sekä lihan laadun parantamisen kannalta.
Ja vähärasvaiset sianlihatuotteet varmasti kiinnostavat suurinta osaa ihmisistä. On kuitenkin vielä epävarmaa, voisiko geenimuunneltu possunliha tulla koskaan ihmisravinnoksi tai haluaisivatko ihmiset edes syödä sitä.
Lähteet: Independent, Metro
***
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.