Tappavan myrkyllisen korvasienen käyttö ruokasienenä puhuttaa. Ruokavirasto arvioi parhaillaan sienen sisältämän gyromitriinin terveyshaittoja.
Keskisuomalainen ja Iltalehti uutisoivat tiistaina korvasienten poistuneen suositeltavien ruokasienten listalta. Lehtien mukaan muun muassa Ruotsin elintarvikevirasto neuvoo nykyisin olemaan käyttämättä korvasientä ravintona.
Ruokaviraston jaostopäällikkö Sari Sippolan mukaan korvasieni on aikoinaan kuulunut Suomessa kansallisen ruokasieniasetuksen mukaiseen kauppasieniluetteloon. Kun tämä ruokasieniasetus vuonna 2012 kumottiin, kauppasieniluettelo poistui, mutta Ruokavirasto jatkoi ohjeellisen suositeltavien ruokasienien listauksen ylläpitämistä.
– Korvasieni on otettu suositeltavien ruokasienien listalta pois jo muutamia vuosia sitten. Minulla ei ole tarkkaa tietoa, milloin tämä tapahtui, Sippola kommentoi MTV Uutisille.
Suosituksissa ei juuri nyt muutoksia – Ruokavirasto selvittää korvasienen myrkyn terveyshaittoja
Mitään yhtäkkistä muutosta suomalaisissa suosituksissa ei siis ole tapahtunut. Sippolan mukaan Ruokaviraston riskinarviointiyksikkö on kuitenkin arvioimassa suomalaisten altistusta korvasienten sisältämälle gyromitriinille.
– Gyromitriinin terveyshaittoja selvitetään. Lisäksi tarkastellaan, onko keittosuositus riittävä poistamaan korvasienen gyromitriinin niin, ettei siitä aiheudu terveyshaittaa.
Tiesitkö? Suomi on yksi harvoista maista, joissa korvasienten myynti elintarvikkeeksi on sallittua.
Korvasienen huolellisesta esikäsittelystä huolimatta sieneen jää edelleen osa myrkystä. Tämän vuoksi korvasienen huolellinen käsittely on tärkeää. Huolellisen käsittelyn lisäksi jatkuvaa tai useiden peräkkäisten korvasieniaterioiden nauttimista ei suositella.
Tappavan myrkyllinen korvasieni aina käsiteltävä perusteellisesti
Ruokavirasto ohjeistaa, että korvasienet on keitettävä kahteen kertaan runsaassa vedessä (1 osa sieniä ja 3 osaa vettä) vähintään viisi minuuttia per kerta ja huuhdeltava hyvin molempien keittokertojen jälkeen runsaassa vedessä.
Korvasieniä kuivattaessa tai keitettäessä on tuuletettava hyvin. Korvasienten liotus- ja keittovettä ei saa käyttää ruoanvalmistuksessa.
Tuoreiden ja kuivattujen korvasienten myyntipaikalla on oltava näkyvillä määräysten mukaisesti varoitusmerkintä sienten myrkyllisyydestä sekä korvasienten käsittelyohjeet.
Ruokavirasto suosittelee lisäksi, että tuoreita korvasieniä myytäisiin kuluttajille ainoastaan palvelumyyntinä, jolloin voidaan paremmin varmistaa sienten käyttöturvallisuus.
Katso myös video: Mikä on Saimi Hoyerin lempisieni, joka kannattaa hänen mukaansa ehdottomasti opetella tunnistamaan?
2:47Saimi Hoyer kertoi mielenkiintoisia faktoja sienistä Suomi Areenassa vuonna 2021.