Tällä viikolla vietetään kansallista perunan teemaviikkoa. Oletko sinä jo testannut tätä Sikke Sumarin perunavinkkiä?
MTV Uutisten Makuja-ruokasivuilla on tällä viikolla julkaistu paljon asiaa potusta kansallisen perunaviikon kunniaksi. Kerroimme alkuviikosta kotimaisen perunan huonosta varastotilanteesta. Kysyimme Luonnonvarakeskus Luken yliaktuaari Anna-Kaisa Jaakkoselta, voiko peruna loppua kaupoista kevään aikana. Lisäksi jaoimme ohjeen erinomaisiin paistettuihin perunoihin.
Lisäksi puhetta oli myös perunoiden kuorimisesta. Televisiosta tuttu kokki ja ravintoloitsija Sikke Sumari vieraili vuonna 2020 MTV:n Viiden jälkeen -ohjelmassa ja antoi erikoishaastattelussa loistavan vinkin pottujen kuoriin liittyen. Tämä perunavinkki nousi tuolloin hitiksi ruokasivuillamme.
– Nam, parempia kuin ranskalaiset, Sikke totesi ohjelmassa.