EU:n ulkopuolelta tuodun hunajan laajamittaisesta väärentämisestä on saatu lisää todisteita, kertoo Suomen Mehiläishoitajain Liitto.
Euroopan ammattimehiläistarhaajien liitto keräsi loppukesällä näytteitä suomalaisten kauppojen hunajahyllyiltä.
Tutkimuksissa kotimaiset hunajanäytteet todettiin aidoiksi. Sen sijaan jopa kuuttakymmentä prosenttia EU:n ulkopuolelta peräisin olevista näytteistä oli syytä epäillä väärennöksiksi.
Lue myös: Mistä tunnistaa väärennetyn oliiviöljyn tai hunajan? Makutesti paljasti karun totuuden
Saksassa paha tilanne
Euroopan Ammattimehiläistarhaajien Liiton EPBAn mukaan hunajaväärennöksiä on laajalti myynnissä EU:n markkinoilla.
EPBAn teettämissä tutkimuksissa havaittiin, että esimerkiksi Saksassa jopa 80 prosenttia kauppojen hyllyillä olevista osin tai kokonaan EU:n ulkopuolella tuotetuista hunajista on väärennöksiä.
– Väärennetty hunaja on vakava uhka niin kuluttajille kuin aidon hunajan tuottajille, Suomen Mehiläishoitajain Liiton tiedotteessa todetaan.
Lue myös: Tässä ovat maailman väärennetyimmät ruoat – mukana yllättäviä tuotteita
10:46
Suomesta hyviä ja huonoja uutisia
EPBA keräsi hunajia tutkimuksiin Suomen markkinoilta elokuussa.
– Hyvä uutinen on, että kaikki kotimaiset hunajanäytteet todettiin aidoiksi. Huono uutinen puolestaan on, että yli 60 prosenttia testatuista ulkomaisista hunajasekoitenäytteistä antoi aihetta väärennösepäilyyn.
Hunajasekoitteella tarkoitetaan useasta maasta peräisin olevaa hunajaa, jota myydään usein alkuperämerkinnällä EU:ssa ja EU:n ulkopuolella tuotettu hunaja.
– Hunajaväärennösten poistamisessa EU-markkinoilta on kyse elintarviketurvallisuudesta, markkinoiden avoimuudesta ja oikeudenmukaisesta hinnoittelusta, Suomen Mehiläishoitajain Liitto tähdentää.
Lue myös: Gastroenterologit kertovat asiat, joita jokaisen pitäisi tehdä päivittäin – "Tekee ihmeitä suolistolle"
Yksinkertaisella ja edullisella keinolla lyhennät lapsen flunssaa
Hittijuomaa huomattavasti halvemmalla: "Kuulemma pitää flunssan poissa"
Hunajaväärennökset vääristävät markkinoita
Suomen Mehiläishoitajain Liiton mukaan edulliseen hintaan myytävät hunajaväärennökset vääristävät markkinoita ja aiheuttavat merkittäviä haasteita mehiläistarhaajille.
Sen mukaan viranomaiset ovat tienneet EU:n ulkopuolelta tulevan hunajan laajamittaisesta väärentämisestä jo pitkään, mutta eivät ole puuttuneet asiaan.
EU:n viranomaiset tutkivat EU:n markkinoilla olevia hunajia vuosina 2021–2022, ja tulokset julkaistiin laajasti viime vuonna. Tuolloin havaittiin, että suuri osa EU:n ulkopuolelta tuodusta hunajasta oli väärennettyä.
– EPBAn kesällä keräämistä hunajanäytteistä paljastuneet tulokset vahvistavat, että väärentäminen jatkuu edelleen ja väärennetyt tuotteet päätyvät kauppojen hyllyille. Onkin syytä pohtia, kuinka paljon tietoisuus väärennöksistä on vaikuttanut viranomaisten toimintaan, tiedottamiseen ja markkinoihin, liitto toteaa tiedotteessa.
Euroopan Ammattimehiläistarhaajien Liiton teettämät hunajatutkimukset on tehty Virossa uudella kokonais-DNA-testausmenetelmällä.
Hunaja on oliiviöljyn jälkeen väärennetyin elintarvike maailmassa.