Finnair teki viime viikolla täysin uudenlaisen liiketoiminta-avauksen ja toi myyntiin businessluokan ruoista inspiraationsa saaneita valmisaterioita. Tammiston K-Citymarketissa myynti on lähtenyt käyntiin erinomaisesti. Tempaus on herättänyt lisäksi maailmanlaajuista kiinnostusta.
Miltä maistuu 12,90 euron valmisruoka? Ruokatoimittaja testasi lentokoneruoat – katso video yltä.
Taste of Finnair -valmisateriat ovat nousseet myymälässä myydyimpien tuotteiden joukkoon ja otsikoihin 56 eri maassa, tiedotteessa kerrotaan.
Suomalaisten kekseliäisyyttä ovat esitelleet muun muassa CNN, Forbes, The Telegraph, Fox News sekä Aftonbladet. Uutiskynnys on ylittynyt myös esimerkiksi Indonesiassa, Kiinassa, Meksikossa, Egyptissä, Jamaikalla, Argentiinassa, Puolassa, Intiassa, Japanissa, Vietnamissa, Guatemalassa, Uudessa-Seelannissa ja Irakissa.
– Veimme ruokaa lähikauppaan, matkakaipuuta helpottamaan ja työllistäminen mielessä – tarina pääsi maailmanympärimatkalle. Aterioita myytiin ensimmäisten päivien aikana 1600 kappaletta. Olemme todella tyytyväisiä siihen, että yhteinen innovaatio on saanut siivet alleen, Finnair Kitchenin toiminnasta vastaava johtaja Marika Nieminen sanoo tiedotteessa.
Matka ei ole päättymässä. Ensi viikolla Finnair Kitchen esittelee uuden menunsa, joka sisältää Sallasta tuotua poroa sekä japanilaisittain valmistettua porsaanlapaa. Myyntipaikkoja ja valikoimaa tullaan lähiaikoina laajentamaan.
Lentokoneruoan suosion syyksi on arveltu ihmisten matkakuumetta ja halua tukea vaikeuksissa olevaa lentoyhtiötä. Tällä viikolla Finnair kertoi vähentävänsä noin 600 työpaikkaa Suomessa.