Perjantaina 20.8.2021 vietetään jo 30. kertaa kansallista lenkkipäivää. HK:n Sininen -lenkkimakkara täyttää jo 58 vuotta.
Videolla: Kari Aihisen yllättävä ruokalaji lenkkimakkarasta!
Kunnianosoituksena suomalaiselle makkaralle ja hyvälle perusruoalle julistettiin vuonna 1991 Kansallinen lenkkipäivä, jota vietetään HK:n Sinisen Lenkin syntymäpäivänä, aina elokuun kolmantena perjantaina. Kansallinen lenkkipäivä osuu vuonna 2021 perjantaille 20.8.
Monille suomalaisille tämä lenkkimakkara on tärkeä makumuisto erityisesti lapsuudesta ja saunapäivistä. Makkara on edelleen suosittu erityisesti uunimakkarana.
Tiesitkö? Sininen Lenkki on HK:n kaikkien aikojen myydyin yksittäinen tuote. Kaikkiaan HK Sinisiä Lenkkejä syödään vuodessa huimat 10 miljoonaa kappaletta, joka tarkoittaa että niitä ostetaan joka päivä keskimäärin yli 27 000 kappaletta.
Tiesitkö sinä näitä faktoja HK:n Sinisestä?
1950-luvulla lenkkimakkaran kilohinta oli korkeampi kuin täyslihan
Helsingin Kauppiaat Oy valmisti ensimmäiset lenkkimakkaransa jo 1950-luvun lopussa. Makkarat valmistettiin luonnonsuoleen käsityönä, mikä teki valmistuksesta hidasta ja kallista. Lenkkimakkaran kilohinta olikin tuolloin korkeampi kuin täyslihan: lenkki ei vielä ollut joka kodin perusruokaa.
1960-luvulla syntyi Sininen Lenkki – tästä sen nimi tulee
Vielä 1960-luvun alussa jokaisen lenkkimakkaran päähän sidottiin käsin alumiininen sinetti, joka kertoi tuotteen laatunimen. Vuonna 1963 käyttöön otetun Naturin-kuoren myötä siirryttiin koneellisesti kiinnitettäviin niitteihin ja alumiinisinetit poistuivat käytöstä.
Mutta koska elintarvikeasetus vaati yhä tuotteeseen tiedon makkaran laadusta, kuoren sisäpintaan painettiin sana "lenkkimakkara" sinisellä, mustikoista saadulla värillä. Sisartuotteessa komeili sana "kiuaslenkki" punaisella. Vuotta 1963 pidetäänkin Sinisen Lenkin syntymävuotena.
Lenkkimakkaroita tuottaa tänä päivänä useampi valmistaja. Sinisen Lenkin suora kilpailija on Atrian Punainen Lenkki. Muita lenkkimakkaravalmistajia ovat esimerkiksi Snellman, Wigren ja Kivikylän.
Sininen painatus erotti HK-lenkkimakkaran kilpailijoistaan. Niinpä kauppiaat alkoivat ennen pitkää tehdä tilauksensa lyhyesti "20 lenkkiä sinistä ja kymmenen punaista". Myöhemmin tapa siirtyi myös tiskin toiselle puolelle, kansan suuhun.
1970-luvulla lenkki pakattiin vakuumipakkaukseen
Maaltamuuton hurjimpina aikoina 1970-luvun taitteessa Sinisen Lenkin kysyntä kasvoi voimakkaasti – se alkoi olla jo käsite. Menekkiä lisäsi entisestään parantunut säilyvyys, kun tuotannossa siirryttiin hygieenisempiin vakuumipakkauksiin. Niiden myötä myös kuoren sininen painatus poistui ja sen tilalle painettiin uuteen pakkaukseen sana ”Sininen”.
HK:n Sinisen resepti ei ole pysynyt täysin samana alusta saakka. Alun perin Sinisessä käytettiin nimittäin pääosin naudanlihaa. Suomessa oli 1960-luvulla Ruoka-Kalevalan mukaan myös paljon hevosia, joita myös käytettiin lenkkimakkaran raaka-aineena. Kun maatalouspolitiikka alkoi suosia sikataloutta, HK:n Sinisen pääraaka-aineeksi vaihtui sianliha. Vanhojen makkaramestarien mielestä sianliha ei sopinut makkaraan, mutta suomalaisille se on kuitenkin kelvannut.
Sininen Lenkki -nimestä tuli virallinen tavaramerkki
HK Sininen Lenkki -nimi vietiin tavaramerkkirekisteriin vuonna 1980. Tuotteen kulutus kasvoi edelleen ja tuotantotilat Sörnäisessä jäivät pieneksi. Samalla vuosikymmenellä Sininen nousi Suomen ostetuimmaksi ja tunnetuimmaksi lenkkimakkaraksi.
Tuotanto siirrettiin Vantaalle HK Ruokataloon, joka vihittiin käyttöön vuonna 1991.