Makuja-sivujen kansikuva
Makuja

Tiesitkö tätä sitruunapippurista? Maustepussien sisältöjen vertailu voi yllättää

sitruunapippuri
Sitruunapippuri sisältää paljon muutakuin kuin sitruunaa ja pippuria.Shutterstock
Julkaistu 16.02.2022 19:54

Emmi Niiniaho

Sitruunapippurimausteseosten sisällöt voivat vaihdella paljonkin valmistajasta riippuen.

Sitruunapippuri ei paini nimestään huolimatta samassa liigassa kuin esimerkiksi musta-, valko-, viher- ja roseepippuri, vaan on itseasiassa maustesekoitus. 

Sitruunapippuria hyödynnetään usein kala-, kana- ja kasvisruokien maustamisessa, mutta suoraan pippuriin sitä ei kannata verrata, sillä mausteseos sisältää usein myös paljon muitakin ainesosia, kuten suolaa.

Valmistajasta riippuen, sitruunapippuriseos voikin sisältää esimerkiksi kurkumaa, tillinlehteä tai valkosipulia. MTV Uutisten Makuja-ruokasivusto selvitti, miten paljon eri valmistajien sitruunapippurimausteseokset lopulta eroavat toisistaan.

Eri valmistajien välillä merkittäviä eroja

Vertailemalla eri valmistajien maustesekoitusten tuoteselosteita selviää, ettei olekaan aivan sama, minkä sitruunapippuripurkin hyllystä valitset.

Meira sitruunapippuri

Mustapippuri, jodioitu suola (25 %), sokeri, sipuli, happamuudensäätöaine (sitruunahappo), sitruunajauhe

Meira sitruunapippuri, ei lisättyä suolaa

Mustapippuri, sokeri, sipuli, happamuudensäätöaine (sitruunahappo), sitruunajauhe ja paakkuuntumisenestoaine (E 551)

Santa Maria sitruunapippuri

Suola, mustapippuri (33%), happo (sitruunahappo), sipuli, sokeri, sitruunamehujauhe (0,5%)

Santa Maria sitruunapippuri, ei lisättyä suolaa

Mustapippuri (56%), happo (sitruunahappo), sipuli, sokeri, sitruunamehujauhe (0,8%)

Mauste-Sallisen sitruunapippuri

Suola, mustapippuri, arominvahvenne (E 621), sipuli, sokeri, valkosipuli, kurkuma, luontainen sitruuna-aromi, paakkuuntumisenestoaine (E 551)

Pirkka sitruunapippuri, ei lisättyä suolaa

Glukoosi, mustapippuri, sokeri, happamuudensäätöaine (E 330), maissitärkkelys, sipuli, valkosipuli, rapsiöljy, paakkuuntumisenestoaine (E 551), sitruuna-aromi

Pirkka sitruunapippurimylly

Merisuola 45%, sokeri, sipuli, happo (sitruunahappo), sitruunamehujauhe 4,8%, mustapippuri, tillinsiemen, tillinlehti, aromit (sitruuna, tilli), rapsiöljy

Xtra sitruunapippuri

Suola 40%, mustapippuri 15% (Brasilia ja/tai Vietnam), sokeri, sipuli, maltodekstriini, happo (E 330), sitruunankuorijauhe 1% (Espanja), sitruunaöljy 0,5% (Italia), paakkuuntumisenestoaine (E 551). Saattaa sisältää pieniä määriä vehnää, ohraa, sinappia, selleriä ja maapähkinää.

Meiralla on sitruunapippurista kaksi versiota, jotka eivät ainesosaluettelon perusteella varsinaisesti poikkea toisistaan kuin suolan osalta. 

Santa Marian sitruunapippuripurkin sisälmys kuulostaa melko samalta kuin Meiralla. Suolattomassa versiossa mustapippuripitoisuus on vain huomattavasti korkeampi Santa Marian suolalliseen vaihtoehtoon verrattuna.

Mauste-Sallisella maustesekoituksesta sen sijaan löytyy enemmänkin makuja, muun muassa valkosipulia, kurkumaa sekä luontaista sitruuna-aromia.

paistettu lohi

Sitruunapippuri sopii esimerkiksi kalaruokien kanssa.

Pirkka sitruunapippurin suolaton versio sisältää muihin tuottajiin poiketen muun muassa maissitärkkelystä sekä rapsiöljyä. Pirkan myllystä löytyvä sitruunapippuri sen sijaan sisältää myös tillinsiementä ja tillinlehteä.

Xtra sitruunapippurista löytyy sitruunankuorijauhetta sekä sitruunaöljyä.

Ei olekaan siis aivan sama, minkä sitruunapippurimausteseoksen hyllystä valitset.

Lähteet: Valmistajat

Lue myös: Tätä et tiennyt kauppojen halpismausteista: "Näyttää edelleen pippurilta, mutta..."

Lue myös: Ostatko mausteseoksia kaupasta? Kannattaisi tarkistaa yksi seikka: "Oleellisin asia, mikäli haluaa välttyä ikäviltä yllätyksiltä"

Tuoreimmat aiheesta

Mausteet