Makuja-sivujen kansikuva
Makuja

Tomaattimurskaa vai paseerattua tomaattia? Tässä suosittujen säilykkeiden erot

0:30img
KATSO MYÖS VIDEO: Tomaattien kalttaus eli kuoriminen: Näin teet sen todella helposti.
Julkaistu 04.11.2023 08:33

Petra Tuominen

petra.tuominen@mtv.fi

Tiedätkö jo eri tomaattisäilykkeiden erot? Nyt on aika kerrata faktat tutuista tomaattituotteista. 

Tomaattisäilyketuotteistaan tunnettu Mutti järjesti Suomessa vastikään kilpailun, jossa etsittiin maamme parhaan tomaattikeiton ohjetta. Kilpailussa makutuomarina oli myös kokki Henri Alén, joka kertoi torstain järjestetyssä mediatilaisuudessa vaikuttuneensa kisaan tulleiden reseptien määrästä. 

– Saimme 267 reseptiä ja se on ihan jäätävä määrä. Odotin, että niiden joukossa olisi paljon samankaltaisia ohjeita, mutta tulikin huikeita ideoita: juurespohjaisia, aasialaistyylisiä ja niin edelleen, Alén kertoi.

Uunissa paahdettu tomaattikeitto

Kim Attolan tomaattikeitto voitti Suomen parhaan tomaattikeiton tittelin. 

Voittajaksi kisassa selviytyi lopulta 27-vuotiaan Kimi Attolan tomaattikeitto-ohje. Ohjeessa tölkkitomaatit paahdetaan uunissa  ja soppa viimeistellään kutkuttavalla cashewkermalla. 

Erilaisia tomaattisäilykkeitä löytyy tänä päivän kaupasta montaa eri sorttia. Kotikokilla saattaakin mennä hieman sormi suuhun, kun pitäisi valita oikea tuote ruoanlaittoon. Mitä eri termit sitten tarkoittavat?

Nappaa resepti: Uunissa paahdettu tomaattikeitto

Tomaattipyree eli tomaattisose

Tomaattipyree on tiivistettyä tomaattia, joka pakataan usein tuubiin tai pieneen purkkiin. Yhteen tuubiin uppoaa noin 1,2 kiloa tomaattia. 

Koska tomaattipyree on tiivistettä, sen maku on todella voimakas. Tomaattipyreetä käytetäänkin usein ruokiin vain pieniä määriä. Se sopii mainiosti kastikkeisiin ja muihin ruokiin lisämakua antamaan. 

Tomaattipyree tunnetaan myös nimellä tomaattisose. Sitä voi käyttää esimerkiksi pizzan pohjalla, pastakastikkeissa, lämpimissä voileivissä ja pataruoissa.

Tomaattimurska tai polpa

Tomaattimurska valmistetaan kuorituista tomaateista ja tuotteen joukkoon voidaan lisätä esimerkiksi tomaattimehua ja suolaa. Se voi olla myös yrteillä maustettua Tomaattimurska sisältää valmistajasta riippuen eri kokoisia, murskattuja tomaatin paloja. Tomaattimurskaa voidaan käyttää monipuolisesti ruoanlaitossa erilaisissa kastikkeissa ja keitoissa.

Hienoksi murskattu tomaattimurska tunnetaan nimellä polpa. Polpa kuumennetaan valmistusvaiheessa vain kerran, jotta se säilyttäisi raikkaan makunsa. Siksi polpaa ei kannata myöskään käyttää ruoissa, jotka vaativat pitkän haudutuksen. Tomaatin raikkaus voi tällöin kadota.

Paseerattu tomaatti, passata

Paseerattu tomaatti on sileää tomaattimurskaa, joka tunnetaan myös nimellä passata. Passata on italialaisten keskuudessa suosituin tomaattisäilyke.

Makeaa paseerattua tomaattia on helppo käyttää ruoanlaitossa ja se soveltuu erityisen hyvin nopeasti kypsennettäviin ruokiin, joissa se säilyttää kirkkaanpunaisen värinsä. Paseeratulla tomaatilla voi myös maustaa valmiita ruokia. Myös paseerattu tomaatti voi olla esimerkiksi yrteillä maustettua. 

Kokonaiset tölkkitomaatit, pelati

shutterstock_278338088

Tältä näyttävät kokonaiset säilyketomaatit.

Tomaatteja voidaan säilöä myös kokonaisina ja kuorittuina. Silloin kyse on pelati-tomaateista. Pelati on italiaa ja tarkoittaa käytännössä kaljua. Kokonaiset tomaatit hyöyrytetään hellästi, jotta niiden kuoret irtoavat ja tämän jälkeen tomaatit upotetaan usein passataan.

Kokonaiset tölkkitomaatit saa helposti painettua kattilassa murskaksi, jolloin niistä voi tehdä täydellisen tomaattikastikkeen. Kokonaisia säilyketomaatteja voi käyttää myös muun muassa pataruoissa. Tölkkitomaattien maku on usein "tomaattimaisempi" kuin esimerkiksi tomaattimurskan.

Lue myös: Ostatko aina pelkkää tomaattimurskaa? Kannattaisi tehdä säilykevaihto: "Ainoa, mitä nykyään ostan"

Lähteet: Yhteishyvä, Mutti, Kesko

Tuoreimmat aiheesta

Ruoka